lauantai 14. marraskuuta 2015

Oman aikansa lapsia

Psykologi koululaisten kyynistymisestä: Vapaat kädet saaneesta lapsesta kasvaa heikko ihminen

Minusta tuon kirjoitetun jutun perusteella Tahkokallio on oikealla asialla, mutta ymmärtänyt ehkä koulun kehittämisen tavoitteet väärin.

Ei helppoa vaan haastavaa. Aikuinen haastaa, opettaja ihan työkseen.

Ei liukuhihnamallia, vaan suunnitelmallisuutta. Asiat opetellaan tekemään kokonaisuuksina  eikä taulukon mukaan. Silti järjestelmällisesti.

Ei jonossa istumista, vaan jokainen asia siihen parhaiten sopivassa muodossa.

Ei väkisin paikallaan, vaan tarpeen mukaan liikkuen.

Ei pakosta, vaan vähitellen laajenevissa raameissa yhdessä toisten kanssa ja itsesäätelyä harjoitellen.

Kaikkiaan minusta tuntuu, että on joku kalenteri-ikä, jota vanhemmat viisaat eivät syystä tai toisesta kykene näkemään tämän asian kannen alle, niin viisaita kuin ovatkin.

Ja rohkenen sanoa: miksi näissä paistaa takana uskon puute siihen, että oma innostus ja intohimo voivat toimia kantavina voimina - ei vain emeritus-viisaille, vaan myös kasvaville ihmisille pienestä pitäen.

Sama ilmiö, minulle käsittämätön, näkyy joidenkin muidenkin vanhempien viisaiden kannanotoissa. Jään miettimään; onko takana joku sotalasten fundamentaalinen kokemus elämän kovuudesta ja velvollisuuden raskaasta ikeestä? Jota vaille jo 60-luvulla syntyneenä olen onnistunut jäämään?

Suuri osa ihmisen historiasta on innostuksen ja oivalluksen riemukulkua, vailla formaalin oppimisen tiukkaa raamia. Ja tässä ollaan. Tämä ei siis ole kritiikki formaalille, vaan toteamus siitä, että se ei ehkä ole ainoa tie.

Vaikka jotkut saavat näppylöitä, kehotan kuuntelemaan Jari Sarasvuon viimeisen ohjelman kasvatuksesta. Ja lukemaan vaikkapa A. J. Julianin ja George Courosin kirjoittelua, pari mainitakseni.

Teach Above The Test

Yksi näkökulma lisää.
Muutos on niin nopeaa, että se ei nähdäkseni oikein alistu tutkimukselle. Millaisia 13-vuotiaat olivat kaksi vuotta sitten, se ei todella ole samaa kuin nyt, vaikka ihminen ei muutu. Ja mihin maailmaan heitä valmistamme - vähintään yhtä vaikeaa on määritellä  tavoitteet.

Kun päälle kaadetaan kasa uskomuksia ja mielipiteitä, ei ole helppo löytää koulutyölle selkeää pohjaa ja rakennetta.

Itse näen tienä perustellut kokeilut, joihin liitetään vahva tutkimuksellinen seuranta. Siinä me tarvitsemme suomalaisia hyvin koulutettuja opettajia ja yliopistoja yhteistyössä. Ja ennen kaikkea intoa ja uskoa tehdä tämä paremmin joka päivä.

torstai 12. marraskuuta 2015

Suunnitelmat, valmiudet ja teot

Yhden lehtijutun perusteella jäin miettimään suomalaista tapaamme kohdata tämä hetki ja tulevaisuus. Ollaanko jossain suomalaisuuden ytimessä, kun ollaan johtavia "valmiudessa" milloin mihinkin eli osataan jotain tulevan varalle, "just in case".

Meneekö silti niin, että jostain toisesta maasta vaan tullaan ja tehdään, ilman "valmiuksia", koska tehdään ja opitaan samalla. "Just in time".

Tämä maailma ei enää arvosta hyvää suunnittelua ja huolellista valmistelua, vaan hommaan tarttumista ja rohkeaa kokeilemista. Tekemisen rytmi ja sykli on muuttunut eikä huuto Suomesta kuulu. Tuntuu pahalta, kun toiset siellä höntyilevät ja diskuteeraavat, kukaan ei kysy suunnitelmia.

Me, Pohjolan aasialaiset, pelkäämme mokaamista ja kasvojen menettämistä. Valmistaudumme koko ajan pahan päivän varalle. Ja niitähän riittää. Toiset nimittävät niitä mahdollisuuksiksi.

Suomi Euroopan johtava maa ihmisten valmiudessa tietoyhteiskuntaan

P.S. En halua herättää keskustelua siitä, mikä on "oikea tapa" toimia ja hahmottaa maailmaa.

En pyri olemaan oikeassa. Sen sijaan etsin sellaista, joka tuntuu toimivan, on innostavaa ja tuottaa hyvinvointia laajemmin.

Deci, Ryan, Martela, Price, Dweck ja te kaikki. Eihän nämä omia ajatuksia ole.

perjantai 23. lokakuuta 2015

Oppimisen tuulia NYKissä


Kuulin mahtavan uutisen hyvinvoititiimiltä:
Liikuntavälitunnit alkavat ensi viikolla ma-to 12.55-13.20. Hyvä NYK, liikkuva koulu! 

Tämä blogiteksti syntyi, kun yksi huoltaja kyseli vanhempainillassa, millaisia asioita olemme kehittelemässä NYKissä arvioinnin suhteen tänä vuonna. Huolta oli nimenomaan koeviikosta peruskoulussa. 

Jaksokyselyssä 

kyselin kuulumisia kaikilta koulun ihmisiltä seiskoista aikuisiin. Teen niistä koosteen, kunhan ehdin! Lähtökohtaisesti voi sanoa: meillä arvostetaan oppimista, opetus on laadukasta ja meillä viihdytään hyvin! Mahtavaa!

Sitten vähän tietoa siitä, miten olemme kokeilemassa sekä arvioinnin käytänteisiin liittyviä uudistuksia että monialaisten opintojen tuomista jaksoluvussa olevaan kouluumme. Tehdään haasteesta mahdollisuus!

Ihan ensimmäiseksi haluan sanoa: arvioinnin  pitää olla monipuolista ja yksilöllistä. Oppilaalla on oikeus mm. pidennyttyyn koeaikaan, suulliseen kokeeseen ja monipuoliseen osaamisen osoittamiseen aina ja erityisesti jos sellaiselle näyttää olevan tarvetta. Myös se, että kokeita pitäisi saada tehdä poikkeavalla aikataululla kuuluu tähän - viittaan tässä alla kuvaamaani koeviikkoon.

Tilanne - ongelmasta vahvuudeksi

Aika moni opettaja pitää jo nyt ja joka tapauksessa kokeet jakson lopussa. On ikäänkuin koeviikko, mutta samaan aikaan pitää oppilaiden ja opettajien jaksaa keskittyä myös lukujärjestyksen mukaiseen opetukseen. Syntyy painetta. Lukiossa tilanne on muuten sama, mutta normaali opetus on breikillä koeviikon ajan.

Toisaalta, meillä on  ongelma siitä, miten uuden opetussuunnitelman vaatimat - ja erityisesti oppilaiden kannalta kivat - monialaiset oppimiskokonaisuudet saadaan mahtumaan jaksolukujärjestykseen.





Teemme siis näin:

1) Jakson lopussa on koeviikko.

2) Koeviikolla oppilaalla on aamupäivisin a) kertaustunti, jossa käydään open kanssa koko koealue läpi b) koe ja c) kokeen palautus. Saadaan siis tehostettu oppimista jakson päätteeksi ja koe palautuksineen on vielä yksi kohta oppia lisää. Kolmeen kertaan opittava asia läpi!

3) Iltapäivällä on monialaisten opintojen aikaa. Oppilaat saavat hakeutua heitä kiinnostaviin koko viikon iltapäivät kestäviin oppimiskokonaisuuksiin. Vähän toisenlaista oppimista, innostuneiden oppilaiden kesken, oppiaineita yhdistellen mutta opetussuunnitelman mukaan.

Vähän niistä MONIALAISISTA OPPIMISKOKONAISUUKSISTA:

Lähdimme koko peruskoulu mukaan Helsingin yliopiston Koulu kaikkialla -hankkeen #oppimisfestivaali'in, ajatuksella ottaa kokeilemisen kautta näkökulmaa uuden OPSin laaja-alaiseen oppimiseen ja oppimiskokonaisuuksiin.

Opettajat suunnittelevat vapaasti muodostetussa tiimeissä monialaisia kokonaisuuksia aineita integroiden tai ilmiölähtöisesti. Niihin on siis varattu koko koeviikon iltapäivät - uskomme, että oppilaiden joukko ehtii hitsautua yhteen ja toisaalta noiden iltapäivien aikana ehditään oikeasti sukeltaa vähän syvemmälle valittuun teemaan.

Kun opetiimi on vetänyt oman juttunsa yhdellä jaksolla esim. seiskoille, seuraavassa jaksossa se tehdään kasien ja sitten ysien kanssa. Opitaan tekemällä. 

Tällaista siis tulossa :)

  


torstai 15. lokakuuta 2015

"Vihreä kortti" peruskouluihin

Kirjoitin tämän ensin Facebookin, mutta ajattelin että tämä olisi pitkästä aikaa blogauksen arvoinen ajatus.

Aloite:

Otetaan "Vihreän kortin sääntö" käyttöön kaikissa Suomen peruskouluissa.



Idea:

Oppiminen on parhaimmillaan jokaisen omista lähtökohdista nousevaa, autonomiaan ja innostukseen perustuvaa tekemistä.

Koettu ongelma:

Pelätään, että koko (ikä)luokka ei siihen pysty.

Ratkaisu:

Opettaja voi antaa oppilaalle "vihreän kortin", jolla oppilas saa oikeuden opiskella omassa tahdissa, valitsemassaan paikassa koulussa, valitsemassaan seurassa. Oppilaalla on tietty raami, esimerkiksi viikko tai jakso, jonka mukaan hän käy osoittamassa edistymisensä ja osaamisensa etc. Opettajan tuki on saatavissa pyynnöstä.

Edut:

1. Saadaan kokemuksia yksilöllisestä oppimisesta ja oman oppimiseen omistamisesta hallitusti.
2. Opettajalla on parempi mahdollisuus keskittyä ohjaamaan niitä, joilla autopilotin koodi on vielä vähän kesken.

JA TÄRKEIN:

Saadaan vihdoin suomalaisessa koulussa oppiminen näyttämään ja tuntumaan onnistumiselta ja tavoiteltavalta. Kun otat vastuun, saat valtaa - eli autonomiaa. Eikä lisätehtäviä.

Mitäs ajattelet?

Jälkikirjoituksia:
  • Helpot asiat on harvoin niitä isoja ja merkittäviä. Silti yksilölliseen oppimiseen pääsee ainakin osittain kiinni myös nykyisillä materiaaleilla. Toimii suht helposti reaaliaineissa ja matikassa, vähän työläämmin kielissä ja kokeellista työskentelyä vaativissa aineissa. Sanna Metsä joskus ideoi tällaista kemian yksilöllistä opetusta, jossa opettaja tarjoaa labra-aikoja, joille oppilaat ilmoittatuvat tekemään kokeelliset työt. Ope osaa varata oikeat välineet etc. Ei siis mahdotonta, vaatii vain vähän yksilöllistä oppimista ja yhdessä tekemistä. Opettajalta :)
  • Toimii helpostikin alakoulussa. Entä yläkoulussa? Jos olisikin "vihreänkortin kasiluokka", jossa kokonaisia päivä, viikkoja, jaksoja voisi organisoida viherän kortin -periaatteiden mukaan, kangistumatta aineopetuksen tuntiviidakkoon? Mitä siitä seuraisi?
  • Mahtava "3 Duplon Malli"
  • Elina Lintu Jaana Perkinen Tapasin norjalaisen "avoimen"(öppetskolan-koulutalo, jossa ei ole seiniä, ja tämä siis on rakennettu vuonna 1975!) koulun opettajan, jonka koulussa jokaisella oppilaalla on pöydällään kolme duplo-legopalikkaa tehtäviä tehtäessä. Jos palikkatornin ylimpänä on punainen, oppilas kaipaa aikuisen apua. jos keltainen, oppilas pyytää kaverilta apua ja jos ylinnä on vihreä, työ sujuu itsenäisesti. Palikoiden avulla opettaja näkee helposti avuntarpeen ja voi koota punaisen palikan oppilaat pienryhmäksi omaan ohjaukseensa. Koulu on saanut palikat lahjoituksena vanhemmilta. oppilaita ryhmässä oli 75, aikuisia 3 opettajaa ja avustaja. luokka oli 5. mutta systeemi käytössä muissakin luokissa. Tekisi niin mieli päästä tuonne tutustumaan ja katsomaan toimintaa laajemminkin.
    Mikko Jordman Tämä #loistavaTeknologinenVäline eli "3 Duplon Malli" on mahtava askel kohti oman oppimisen omistamista. Taitaa mennä Duplot keräykseen omassa koulussa, josko opettajilla olisi niitä kotonaan joutilaina :)
    Loistava tapa lisätä yksilöllisyyttä, yhteisöllisyyttä, autonomiaa ja oppimisen intoa!

torstai 30. heinäkuuta 2015

Värittynyt mielipide ja objektiivisia ajatuksia siitä, millainen sen lukioläppärin nyt oikein pitäisi olla



Nyt kun  oma poika on menossa lukioon, on ilmestynyt parikin kyselijää minulta lukion rehtorina,


Millainen sen lukioläppärin nyt oikein pitäisi olla?


Kirjoitanpa siis asiasta tähän oman näkemykseni, joka on subjektiivinen mutta vahvasti kokemusperäinen. Olen siis rehtorina lukiossa, jossa kaikilla lukiolaisilla on ollut läppärit käytössä nyt kolme vuotta. Sen lisäksi pojallani Paavolla on ollut läppäri käytössä yläasteella koko ajan kaksi vuotta. Ja itselläni on ollut läppäri jatkuvana työkoneena vuodesta 1995.

Optimitilanne lukioläppäreiden suhteen on jokin vastaava kuin Nurmijärvellä, jossa työskentelen: kunta hankkii halukkaille keskitetysti, edullisella hinnalla kannettavat ja lukiolainen maksaa noin puolet laitteen hinnasta. Tällaista mahdollisuutta ei kaikkialla ole ja silloin valinta on pystyttävä tekemään itse, huomioiden kaikki asiaan vaikuttavat tekijät - sitä yritän tässä kirjoituksessa pohtia

Tällä pohjalla, tällaisia subjektiivisia näkökulmia. Kommentoikaa, niin täydennän tätä paremmaksi!
Edit klo 19.35: Lisään tähän pari tärkeää tarjoajaa, Opinsysin ja MobieEdun

Lukioläppäri - opiskeluun, viihteeseen vai kirjoituksiin?   

Lukioläppäri tulee käyttöön kolmeksi vuodeksi - opiskelukäyttöön, repussa kannettavaksi, koko ajan käytettäväksi, ehkä huonosti kohdelluksikin. Koulun jälkeen on viihdekäyttöä, mutta siihen lukioläppäriä ei kannata optimoida. Voi sitä viihteeseenkin käyttää, mutta pelikäyttöön tai kuva/videohommiin kannattaa suosiolla hankkia eri kone. 

Kirjoitukset tulevat vasta 2-3 vuoden kuluttua. Niihin voi ilman muuta lukioläppäriään käyttää, mutta voi niihin lainata vaikka vanhemman tai muun tutun isompaa ja uudempaa konetta. Yhteensopivuus Abitti/Digabin kanssa on tärkeää kuitenkin siksi, että samoja koejärjestelmiä tullaan varmasti käyttämään läpi lukioajan, jotta niin lukio, sen opettajat kuin opiskelijatkin tottuvat kyseisiin järjestelmiin.

Millainen läppäri?

Lukion alussa miettisin ennen kaikkea laitteen 

  1. käytettävyyttä, 
  2. kannettavuutta, 
  3. hyvää akkukestoa ja 
  4. edullista hintaa - tämä viimeinen ei toki ole kaikille mitenkään merkittävä, mutta minulle on.

Vaihtoehtoina ovat nyt

  1. Windows-läppäri
  2. Applen läppäri
  3. Chromebook
  4. Linux-läppäri

Näkökulmia eri laitevaihtoehtoihin

  1. Windows-läppäri on se perusvalinta. Hyviä puolia on turha luetella, mutta tuttu ja turvallinen, Digabi/Abitti-yhteensopiva se on. Huono puoli on se, että Win-läppärit ovat heikkoja akun kestoltaan. Oma käsitys on, että alle 1000€ hintaluokassa on turha tavoitella koulupäivän akkukestoa.
    1. OnEdu tarjoaa Digabi/Abitti-yhteensopivia näppäimistöllä varustettuja 11,6" Win10-tabletteja  https://onedushop.fi/mobie-touch-tabletit-ja-onedu-offline/
  2. Applen läppäri MacBook on kaikinpuolin hyvä, vaikka olisi omena-allergia kuten minulla. Yhteensopiva ja akkukestoa, tyylikkyyttä löytyy. Kaikilla ei riitä vain raha.
  3. Chromebook on uudempi tuttavuus. Itse liputan sen puolesta. Halpa, kevyt, pieni, toimiva, akku kestää 6-10 tuntia. Huonoja puolia: ei ole niin tuttu, Digabi/Abitti vaatii vähän osaamista. Itse teen Chromebookilla lähes kaiken paitsi rehtorin hallintotyöt. Tämänkin kirjoituksen.
  4. Linux-läppäri on hyvä valinta, mutta sellaisia ei ole oikein tarjolla - paitsi ainakin yhdellä suomalaisella palveluntarjoajalla.

    Korjaus 30.7. klo 19.47. Ja pakko on myöntää että tiesin, unohdin vain. Anteeksi Opinsys ja OnEdu!
    Opinsys ja OnEdu ovat suomalaisia innovatiivisia palveluntarjoajia, joille todella suo jalansijaa ja menestystä. Tarjolla olevat laitteet ja palvelu ovat tasokkaita, lisäksi ne tarjoavat siis suomalaista työtä, osaamista, palvelua. Ei huono!
    Korjaus 31.7. klo 10.40: OnEdun laite onkin Win10, hyvä varmasti, mutta oli aluksi väärässä kategoriassa täällä. Korjattu.
    1. Opinsys lukiokannettava tarjoaa linux-pohjalta muutaman hyvän vaihtoehdon tukipalvelulla täydennettynä. Lisää tietoa löytyy http://www.lukiolaiskannettava.fi/ 
    2. DIY: Jos osaamista löytyy, niin jo alle 100€ saa aikaan käytetystä ihan toimivan lukioläppärin. Digabi/Abitti-yhteensopivuus on aika lailla varma vanhoissa Win-läppäreissä.
      Uudestakin läppäristä voi toki tehdä linux-läppärin, esim Linus Thorvalds on tehnyt niin MacBookin kanssa - koska hänen mielestään sellaisessa on ylivertainen rauta, mutta kehno käyttöjärjestelmnä :) - ja se DIY on siis Do It Yourself! 

Valitsen siis Intel-prosessorilla olevan Chromebookin ja mieluiten 4GB muistilla.

Tämä on siis ihan henkilökohtainen mielipide. Mikä tahansa halvinkin Windows-läppäri kyllä kelpaa. Niissä vain on aika surkea akkukesto ja ne ovat usein  painavia ja kalliimpiakin. Ja MacBook on siis oikein oiva vaihtoehto jos rahaa riittää.

Ylioppilaskirjoitukset tulevat vasta kolmen vuoden päästä. Kone saattaa käyttäjän toimesta jopa hajota ennen sitä. Ja kirjoituksiin voinee sitten lainata silloin parhaan saatavilla olevan koneen - tai vaikka ostaa uuden, sellaisen jolla pärjää sitten seuraavissa opinnoissa :) Mutta lukioaikaa varten sen läppärin on syytä käynnistyä sujuvasti Digabi/Abittiin.

x86-pohjainen chromebook käynnistyy aika helpostikin USB:ltä (SeaBIOS tai vastaava käynnistys).
Laite pitää toki (osata) laittaa developer-tilaan, mutta se ei ole suurikaan ongelma eikä vaikeaa.

Jos tällaista harkitsee, niin kannattaa valita joku “perus” chromebook, esimerkiksi Acer C720 tai vastaava. Mitä uudemman ja eksoottisemman valitsee, sen vähemmän valopäänörtit ovat ehtineet erilaisia kikkoja kokeilla.

Chromebookin käyttö Digabi/Abitti-järjestelmässä, ohje Acer C720

Tässä on aika yksinkertainen ja ymmärrettävä ohje siitä, miten homma onnistuu. Toimii periaatteessa kaikilla
http://fi.digabi-tweaks.wikia.com/wiki/ACER_C720_USB-k%C3%A4ynnistys_Abittia_varten

Chromebookin lisämahdollisuuksia nörttihenkisille

Chromebookiin on mahdollista saada Linux, vaikkapa Ubuntu. Siten koneen saa toimimaan ihan normaalina läppärinä paikallisinen ohjelmineen. Itsellä on siis tällainen systeemi ollut käytössä vuoden ja (lukion rehtorina) käytän PC-konetta enää niissä hommissa, missä hallinnon Windows-ohjelmat ja hallinnon verkko pakottavat niin tekemään.

Tässä ohjeita Linxin asentamiseen, kiinnostuneille:
1) Nurmijärven kunta tarjoaa omille lukiolaisilleen mahdollisuuden ostaa yhdenmukaiset läppärit kunnan kautta ja kunnan tuella == erittäin hyvä ratkaisu!

2) Näihin on nyt kolme vuotta kuulunut laajennettu takuu. On kyllä osoittautunut ERITTÄIN tarpeelliseksi.

3) Ei taida olla olemassa "oikeaa ratkaisua", on vain kunkin oman tilanteeseen sopivia.

perjantai 12. kesäkuuta 2015

Kari, älä huutele puskista!



Putkinäköiset koulun kimpussa (Pohjalainen 11.6.2015) kirjoittaa Kari Uusikylä tänään Pohjalaisessa. Kari oli vaikuttava mies 80-luvun alussa nuoren opiskelijan elämässä ja oikeastaan vielä vaikuttavampi 90-luvulla monilla terävillä, älykkäillä ja herättelevillä ulostuloillaan. Nyt kuulostaa - ja on kuulostanut jo jonkin aikaa - ihmeelliseltä. En saa kiinni enkä ymmärrä. Mistä nyt on kyse ja mitä vastaan tässä taistellaan?


Kari Uusikylä
lähde: Pohjalainen
Kysymys Karille kuuluu: miksi huutelet sieltä matkan päästä ja lehtien kolumneissa? Olitko paikalla Uusi koulutus -foorumin tilaisuuksissa? Minä olin. Olitko paikalla niissä koulun kevätjuhlissa? Minä olin  sielläkin. Olin OKM:n työryhmässä, olin Tulevaisuuden tutkimuksen seuran Futura-lehden "Koulun tulevaisuus" -seminaarissa. Olin monessa mukana muuallakin ja lisäkseni oli todella monia muita.

Miksi koulun asioista pitäisi puhua vain opettajien tai eläkkeellä olevien alan professorien? Kyllä näistä pitää puhua kaikkien. Hyvä, että kiinnostaa Sitrassakin. Nythän on mahtava tilaisuus asiantuntijoiden kertoa, mikä on jo hyvin ja kuunnella, mitä uutta ehkä' joku kaipaisi.

Jokuhan siinä on, että maailman paras opettajankoulutus ei saa näistä kolumnissa mainituista asioista millään tulemaan arkea kouluissa. Siksi moni sivustakatsoja luulee, että opettajat eivät tiedä niistä.

En syyttäisi sivustakatsojia, en yliopistoakaan. En syytä ketään, mutta koulussa voisi kyllä ensin katsoa peiliin ja sitten vetää verhot sivuun ja avata ikkunat apposen auki.

Hymyillä ja antaa tuulen puhaltaa!

lauantai 23. toukokuuta 2015

Lyhyempää tai pidempää koulutusta, jotta pidempää työaikaa kaikille?

Kaikenlaisia tapahtuu.

Sipilän porukka ehdotti kaksivuotista ammattikoulutusta, varmasti tärkeimpänä perustelunaan säästö. Muita perusteluja voisivat olla kestävyysvajeen kurominen nopeammalla työelämään siirtymisellä ja jopa syrjäytymisen ehkäiseminen, kun opiskelu olisi lyhyempää ja varmasti käytännönläheisempääkin.

Yhteiskuntasopimusta sorvattiin - eikä ole kokonaan vielä unohdettukaan vaikka nyt kaatuikin - mm. työajan pidentämiseksi.

Koulussa opitaan tutkimusten mukaan todella hyvin, mutta ei viihdytä.

Miten tuo kaikki voisi auttaa Suomea? Mikä meillä on ongelmana ja kun siitä on päätetty, miten sen voisi ratkaista?


Ongelma?
  1. Meillä on paljon vanhempaa porukkaa ja vähemmän nuoria. Siis kohta (liian paljon) enemmän huolettavia kuin huoltajia.
  2. Meillä ei ole töitä kaikille työikäisille.
  3. Meillä on nuoria, jotka eivät viihdy koulussa.
  4. Julkisella puolella on enemmän menoja kuin tuloja.

Ratkaisuja?
  1. Kun ei saada tehtyä lapsia, otetaan porukkaa muualta. Kyllä lapsentekoonkin voisi samalla kannustaa parantamalla lapsiperheiden etuja.
  2. Yhteiskuntasopimus tähtää siihen, että lasketaan työn hintaa. Voi olla, että niinkin on tehtävä. Pääpaino pitää silti olla siinä, että täällä on maailman paras työvoima ja maailman paras yhteiskunta työn tekemisen ja teettämisen kannalta. Parannetaan siis koulua entisestään, niin että siellä
    - viihdytään tekemällä yhdessä
    - luodaan osaamista ja halua oppimiseen
    - opitaan toimimaan yhdessä ja luomaan itselle ja yhteisölle merkityksellisiä asioita
  3. No, tämähän on melkein tuossa edellä ratkaistu. Muutetaan koulua vielä enemmän:
    - enemmän valintaa; niin paljon kuin  mahdollista kullekin  iän ja tilanteen mukaan
    - enemmän yhteisöllisyyttä; tehdään yhdessä vaikka tehdäänkin eri asioita ja eri tavalla - niin työssä jo tehdään nytkin.
    Nimittäin siinä työssä, jota me Suomeen haluamme. Perinteiset suorittavat työpaikat katoavat ja niiden tilalle syntyy toisenlaisia. Onneksi ne uudet ovat juuri sellaisia, joihin suomalainen korkea osaaminen hyvin sopii. Uskotaan nyt vain siihen, mitä olemme tekemässä!
  4. Julkisella puolella on hankalampi rasti. Jos julkinen tekee asiat huonommin kuin yksityinen, sitten yksityistetään. Julkinen nyt vaan ei sinällään ole huono. Eikä hyvä.
    Jos se on paikalleen jämähtänyt instituutio, se voi olla. Siksi tarvitaan autonomisempaa, innostavampaa tapaa toimia. Ei se ole kiinni siitä, onko kyse yksityisestä vai julkisesta.

    Kilpailu on hyvä tapa parantaa ihan surkeaa, kyllä. Sellaista meillä ei onneksi ole. Kohtalaisen hyvä paranee paremmin autonomian ja merkityksen kautta.
    Eli parannetaan sitä tuottavuutta. Ei juustohöylätä.
    Tehdään se suomalaiseen tapaan.


Ai niin ja vielä yksi.

Työ kaipaa parempaa määrittelyä.

Pitääkö työllä elää, jotta se on työtä?
Onko työtä se, mikä tuottaa merkityksen kokemusta yksilölle?
Onko työtä se, mikä tuottaa hyötyä yhteisölle?

Nykyinen määritys on tunkkainen.

Itse uskon oppimiseen, tekemiseen, merkitykseen, yhteisöön.

Ja kansalaispalkkaan. Että voi tehdä sitä mikä on kaikille tärkeää, vaikka siitä ei ihan heti eläisikään. Ihan sama onko se ensimmäistä, toista vai kolmatta sektoria.


Jos koulu muuttuisi kolmivuotiseksi, paitsi niille joilla on "potentiaalia tehdä tulosta"?

Kari A. Hintikka esitti tämän idean eilen "Koulun tulevaisuus 2015"  Otavan Opiston Osuuskunnan seminaarissa. Mielenkiintoista! Muutama ajatus:

  • osa syrjäytyisi kuluttajiksi heti kun olisivat oppineet lukemaan?
  • teknologinen singulariteetti tekee ehkä kaikista pelkkiä kuluttajia - tai kokonaan turhia? 
  • entä jos käykin niin, että koulun ulkopuolelle jääneet tai osa heistä oppii ja osaa enemmän kuin ne, jotka ovat jääneet kouluun?
  • millaisen koulun me tarvitsemme ja keitä varten?
  • klo 12.35 lisäys: ja miten tämä kaikki suhtautuu siihen "poika"-keskusteluun, jota viime päivinä on käyty?


Elämme jossain 3., 4. ja 5. teollisen vallankumouksen välimailla, miettimässä mitä tästä seuraa.

http://teknologiateollisuus.fi/fi/ajankohtaista/teknoblogi/tampereella-valmistaudutaan-neljanteen-teolliseen-vallankumoukseen

http://www.wired.co.uk/news/archive/2015-05/21/factory-of-the-future

http://www.expensereduction.eu/fi/blog/nelj%C3%A4s-teollinen-vallankumous-teollinen-internet#.VWA4DzZU7TY



lauantai 9. toukokuuta 2015

Seppo, pelataanko VESOa?




Jokaisella peruskoulussa työskentelevällä lienee omanlaisensa käsitys siitä, mikä on virkaehtosopimuksen mukainen koulutuspäivä eli VESO. Itselle on tullut sellainen käsitys, että harvoin se opettajan oman käsityksen mukaan juuri hänelle sopiva ja kiinnostava. Usein se on työnantajan mielestä organisaatiolle tarpeellinen ja hyödyllinen, mutta liian harvoin nämä kaksi asiaa kohtaavat, vaikka joskus niinkin tapahtuu. Tämä on kertomus yhdestä sellaisesta kerrasta.



Tausta

Niin kuin moni lukija varmaan jo tietää, olen intohimoisen kiinnostunut oppimaan koko ajan lisää, tekemään asioita mielekkäämmin ja paremmin sekä tarjoamaan mielekkään - merkityksellisen - innostavan - tajunnaräjäyttävän oppimisen ja yhdessä tekemisen kokemuksia kaikille muillekin. Jopa silloin kun eivät sitä halua.

Tästä syystä olen kolunnut mahdollisuuksien mukaan myös pelillisen oppimisen ja pelillistämisen maita ja mantuja. Olen nähnyt paljon hienoja juttuja ja tullut ehkä vähän krantuksikin. Ei pitäisi!

Smartfeetiin (nyttemmin seppo.io) olen törmännyt montakin kertaa. Olen ollut utelias, mutta en innostunut niin paljon, että olisin kunnolla perehtynyt asiaan. Jotenkin olen ajatellut, että "karttapohjainen oppimispeli, no joo" tai "miksei siinä ole GPS-paikannusta" ja sitä kyynistä rataa. En siis ole oikein tarttunut tähän mennessä kertaakaan.




Mitä ensin tapahtui

Riku Alkio soitti ja laittoi sähköpostia - että tavataan. En tainnut olla ihan helpolla innostumassa, mutta Riku hoiti asian niin, että tapaaminen saatiin aikaan.

Tapaaminen oli ensihetkestä alkaen kiva. Tajusin heti, että tässä on samanlainen intomielinen oppimisen kehittäjä kuin itsekin olen. Päätin siis kuunnella ja kysyä, sikaa säkissä en ostaisi. Ja Riku kertoi!

Kesken Rikun selityksen tajusin tutun tunteen - ideaa pukkaa! Tässähän on väline oikeasti luoda konteksti niin oppimiseen kuin muuhunkin yhteisölliseen työskentelyyn. Samaan aikaan olin nimittäin pohtimassa miten järjestää kunnollinen ja innostava oman koulun ½VESO aiheesta "Toimintakulttuuri". Tässä se olisi - innostava VESO ja mahdollisuus tuoda opettajien pedagogiseen ajatteluun oman kokemuksen kautta käsitys pelillisyydestä.
Kuuntelin siis Rikun esityksen ja sanoin, että joo, tehdään VESO-peli!


Mitä sitten tapahtui

Sovittiin, että VESO-jutulla lähdetään liikkeelle ja jos se nappaa, niin sitten tehdään sopimus Smartfeetistä peruskoululle seuraavaksi lukuvuodeksi. Lupasin alkaa suunnitella peliä ja Riku lupasi vastaavasti antaa ohjeita ja palautetta pelistä ja tehtävistä. Hommahan meni sitten niin kuin aina, luistin kiireessä kaikki sovitut aikarajat ja tein pelin valmiiksi samana aamuna kuin VESO-peli sitten klo 15-18 pelattiin. En suosittele, tämä niin kuin kaikki opetus ja vastaavat tapahtumat kannattaa suunnitella hyvissä ajoin :)  

Opettajille tilaisuus oli tiedotettu normaalina OPS-vesona, mikä ei niin kauheasti innostusta herättänyt. (Harmin varsinainen syy on oikeastaan siinä, että yhtä aikaa koulutuksiin hakeutumista on rajoitettu ja lisäksi VESOt suunnataan kaikki OPS-työhön. Omaehtoinen ja omaan innostukseen pohjaava kouluttautuminen on siis vähissä ja se harmittaa.) Olin kertonut opettajille lisäksi vain sen, että ulkoiluvarusteet pitää olla mukana.

Näillä pohjatiedoilla 40 opettajan porukka kerättiin auditorioon, jossa alkoikin Rikun esitys pelillisestä oppimisesta. Alkutunnelma oli kuin VESOssa ainakin, ei se varsinaisesti innostusta tihkunut. Riku piti hienon ja lyhyen alustuksen pelillisyydestä ja sen pohjalta Smartfeetistä. Joitakin kriittisiäkin puheenvuoroja kuultiin, ja Riku vastasi niihin todella innostavasti ja kysyjiä kuunnellen.
Sen jälkeen olikin minun  vuoroni ilmoittaa, että nyt äskeinen pannaan käytäntöön. Tämä VESO pelataan läpi! 

Ja sitten tapahtui ihme

Rikun antaminen selkeiden ja tarpeellisten ohjeiden mukaan laitoin pelin käyntiin. Porukka jakaantui nopeasti tiimeihin ja aloitti pelin. Normaalia pientä säätöä oli havaittavissa, mutta se johtui ennen kaikkea kokemattoman pelin johtajan eli minun toiminnastani. Olin toki huolissani siitä, miten homma alkaa imeä mukaansa ja vähän tohkeissani kaikesta. Ja yhtäkkiä vain huomasin, että kaikki pelaa! Huoli vaihtui kiireeksi ohjata tiimejä ja antaa pisteitä suoritetuista tehtävistä. Oli todella kivaa!

Loppu olikin kiirettä, innostusta ja oikeastaan yhtä juhlaa. Kaikki eivät olisi millään lähtenet kotiin, vaan jäimme juttelemaan pelistä ja pelillisyydestä joksikin aikaa.  No, eivät kaikki varmaan tähän mitenkään hurahtaneet, mutta eihän tässä yhtä totuutta haettukaan.


Ja mitä nyt

Ensimmäinen asia: myös lukion opettajat haluavat mukaan. Peruskoulun opettajille tämä oli VESO-koulutusta, mutta myös lukion opettajat haluavat käyttää tätä. Rikun firma Smartfeet järjesti 24.4. Oppimisen uusi resepti -seminaarin, johon osallistui useampi opettaja NYK:istä. Sen jälkeen oli jo ihan selvää, että koko koulun lisenssi hankitaan seuraavalle lukuvuodelle ja niin on nyt tehty. 29.4. järjestettiin oman koulun Smartfeet-koulutus, johon osallistui n. 15 opettajaa. Aika hyvä osaaminen on siis nyt jo oman talon sisällä, ja se näkyy esim. niin että ensimmäiset pelit on jo pelattu. Tästä on hyvä jatkaa ensi vuoteen!

Mistä perimmältään on kysymys

Smartfeet eli nykyisin seppo.io on hyvin paketoitu pelillisen oppimisen tuote ja ympäristö. Vielä enemmän se on kokonaisuus, jossa tuotteeseen kuuluu myös hyvä pedagoginen perehdytys ja ymmärrys pelistä ja pelillisyydestä oppimisen tukena. Koska tämä alue ei ole edes peleihin perehtyneelle mitenkään helppo asia tuoda kouluun, osaamisesta ja tuotteesta kannattaa vähän maksaakin. Tuotteet ja ohjelmat kuten Smartfeet, Kahoot ja Dragonbox voivat varmasti tuoda vaihtelua, iloa ja innostusta kaikkeen oppimiseen. Työn teon ja yhteisen tekemisen merkitystä ne vain korostavat, eli ihan samoilla palikoilla mennään kuin oikeassa elämässä on aina mentykin!




_y4n_c733eaa35f0d65dfimage
Tervetuloa pelillisen oppimisen maailmaan. Se kannattaa! 







_y4n_60d1fc2e24f4ea641427294114241754218129




_y4n_9d1b53fbeb31b0201427293869808-1967822396_y4n_ca6602fea8ac0052image























perjantai 1. toukokuuta 2015

Mitä arvioinnlla tavoitellaan?





Minusta arvioinnin tavoitteena on palvella oppimista. Onko siis tarpeen arvioida koulussa asteikolla 4-10 vai riittäisikö arvioinniksi osaamismerkki - osaan tämän!

Otan esimerkiksi matematiikan. Tavoitteena on tuottaa yhteskunnan kannalta tärkeää ja oleellista osaamista mahdollisimman paljon. Toisaalta yksilön kannalta tavoitteena on tukea oppimista ja kokemusta merkityksellisyydestä itselle ja omalle yhteisölle, tukea autonomiaa ja minäpystyvyyttä. Iloakin. Onnellisuutta.

Siis:


Yhteiskunnan näkökulmasta tavoitteena on tuottaa mahdollisimman paljon, mahdollisimman korkeatasoista osaamista. Kilpailuun perustuva ranking-arviointi tuottaa järjestyksen, jossa oppijan tavoitteena on olla rankingissa mahdollisimman korkealla - riippumatta siitä kuinka paljon osaa. Jos taso on yleisesti hyvin korkea, tämä saattaa tuottaa myös yleisen tason nousua. Mitään taetta siitä ei kuitenkaan liene? Ranking voi johtaa siihen, että tärkeintä on olla järjestyksessä korkealla, osaaminen on sivuseikka. Arvioinnin tärkein tehtävä on mittaaminen eikä oppiminen.


Yksilön näkökulmasta arvioinnin tavoitteena on luoda kokemus itsestä oppivana ja pärjäävänä toimijana - opin asioita ja edistyn, kun panostan ja keskityn (ja päinvastoin toki). Oppimiseni, osaamiseni ja tekojeni kautta olen merkityksellinen yhteisölleni, oman kokemukseni lisäksi. Tässä osaamisperusteisuus, kompetenssien tunnustaminen ja osaamismerkit voisivat tuottaa ao. kokemuksen. Jää toissijaiseksi olenko nopeampi kuin muut, merkittävää on miten edistyn suhteessa omaan entiseen tasooni.
Ovatko nämä ristiriidassa? Eivät. Onko yhteiskunnassa kilpailua? Tietenkin. Parantaako yhteiskunnan tai yksilön kannalta tilannetta, jos ns. kovat taidot arvioidaan ranking-tyyliin?

Minusta ei.



torstai 23. huhtikuuta 2015

Mitä tehdään peruskoulusta putoaville oppilaille?

AIVAN mahtava juttu! Tällainen pitää perustaa jokaiselle Suomen alueelle, tarjoamaan verkkoperuskoulun oppimisympäristö ja valmiit kurssit SEKÄ lähiohjaus niille nuorille, jotka tämän palvelun piirissä ovat. Tämä pallo menee OPH:lle!


Ainakin omalla kohdalla tosi paljon työaikaa kuluu seuraavaan:

Oppilas ei pysty osallistumaan tavalliseen luokka-/ryhmämuotoiseen opiskeluun tavallisessa peruskoulussa.


Mitä tästä seuraa? Oppilas ei voi itse tietenkään tietää mitä hänen pitäisi tehdä, Oppilashuollollista tukea tarjoavat henkilöt yrittävät saada luotua yksilöllisen oppimisen polun juuri tälle nuorelle, juuri hänen opettajiensa kanssa.
  1. Oppilas syystä tai toisesta ei pysty opiskelemaan ison ryhmän mukana.
    1. Fyysisen terveyden esteet
    2. Psyykiset syyt
    3. Sosiaaliset syyt
    4. Oppimisen vaikeudet 
    5. Elämäntilanne ja -hallinta
    6. Tiesmikä hässäkkä, jossa kaikki edellä mainitut kiertyvät muna-kana -järjestelmäksi, jossa mikään ei tunnu onnistuvan
  2. Kyky opiskella saattaa vaihdella lyhyemmällä tai pidemmällä aikavälillä.
  3. Miten oppiminen organisoidaan ja sen etenemistä seurataan ja tuetaan?
  4. Kaikenlaisia keinoja yhdistellään:
    1. Normaaliryhmässä opiskelua
    2. Erityisopettajan kanssa opiskelua  
    3. Itsenäistä opiskelua esim. tehtäväpakettien avulla
    4. Joustavia pienryhmiä
    5. Kotiopetustakin
    6. ?

Joka kerta se polku rakennetaan uudelleen alusta. Aineenopettaja kokee sen ymmärrettävästi raskaana, koska ei ole helppoa laatia pakettia, joka korvaisi läsnäoppimisen kaikki puolet oppilaan edun mukaisesti. Ja vielä arviointikin...


Sitten kuulin radiossa tästä autossa. Pysähdyin heti, soitin numerotiedusteluun ja sen myötä Mikkeliin.




AIVAN mahtava juttu! Tällainen pitää perustaa jokaiselle Suomen alueelle, tarjoamaan verkkoperuskoulun oppimisympäristö ja valmiit kurssit SEKÄ lähiohjaus niille nuorille, jotka tämän palvelun piirissä ovat.

logotypeToinen vastaava järjestelmä on Feeniks-koulu. Ihan sama kumpi, mutta tätä tarvitaan ja tätä pyörää EI TODELLAKAAN tarvitse keksiä joka paikassa uudelleen!

perjantai 10. huhtikuuta 2015

#FLUSH2015 @ #NYK

Ai mikä on Flush? Katso vaikka täältä.

Embedded image permalink


Kiitos kaikille!

    FLUSH 2015
  • Kiitos Flush-vetäjätiimille, ilman heitä ei olisi tällaista. Mahtavaa, että saimme tämän ilman mitään kuluja, 5 ihmistä koko päiväksi!
  • Kiitos opettajille ja ohjaajille, että venyitte pitämään ihan toisenlaista toimintaa!
  • Kiitos siivous- ja keittiöväelle joustavuudesta!
  • ISOIN KIITOS oppilaille, jotka olitte paikalla!
    Koko päivä oli mahtavaa työskentelyä. Aloitimme sekaryhmissä 25 eri luokkahuoneessa. Parhaat ideat seulottiin esiin ja sen jälkeen osa lähti kilpailemaan ideakilpailussa ja muut lähtivät "toisenlaisen oppimisen bingo-kierrokselle".
    12.30-14.00 oli yhteinen ideoiden esittely ja äänestys - ihan mieletön. Salillinen teinejä. Parikymmentä tiimiä esittelee päivän työn tuloksia - mahtavia kehittämisideoita koulun parantamiseksi. Kaikki muut kuuntelevat. Kannustavat. Aplodeeraavat. Äänestävät kännyköillä. KUKAAN ei häiritse, tilanne on vain niin innostava. Ihan uusia nuoria tulee esiin, avaa suunsa koko salille ja kertoo ryhmän idean. Miettikää!


Voiko koulussa olla parempaa ja oppia enemmän? En kiistä oppituntien ja kurssien merkitystä. Kyllä yksi päivä 190 kouluvuoden päivästä voi ja pitää olla tällainen.

Ja lopuksi: olihan täältä porukkaa poiskin. Kysyin oppilailta salissa, pitääkö siihen oikeudenmukaisuuden vuoksi puuttua? Oppilaiden mielestä ei, koska päivä oli niin mukava. Voiko sen paremmin sanoa?

Ja voittanut idea: Välituntitilanteet tilanteet aktiivisemmiksi: lisää liikunnallisuutta ja välineitä välitunneille. Arvatkaa, meinaako tulla melkein tippa silmään. Ja muut ideat oli aivan yhtä hyviä ja moni niistä lähtee muuta tietä eteenpäin.


Twitter ja Instagram: #flush2015



Embedded image permalink
Finaaliäänestys
Kuvaustiimi

Ideointia

Tiimi työssään

Yksi palkituista

Pitchaus käynnissä!


Jännitystä katsomossa

Osallistujia ja takana Aki järjestäjistä




















Tiimi, Aki puuttuu!