sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Protokoulussa, miettimässä tulevaisuuden koulua - mielikuvituskoulua!

Millainen on koulun paradigma:
Tavoite oli saada pellon laidalta porukka tehtaalle ja vielä aika samanlaisilla valmiuksilla ja saamaan aikaan, jotta hihna pyöri.

Tuo toimi yllättävän pitkään yllättävän hyvin. Lukiossa siitä voi nykyäänkin vielä haaveilla, koska porukka tulee sisään 9 vuoden preppauskurssin jälkeen ja keskiarvorajan ylitettyään. Tosiasiassa ei toimi, koska oppijat ovat jokainen yksilöitä taidoiltaan, päämääriltään ja asenteiltaan.

Miltä näyttää nyt?
Koulun ryhmämalli rykii.
Opettaja opettaa ryhmää ("roiskaisee settinsä kohti ryhmää ja toivoo että edes 20% osuu" tai jotain siihen suuntaan sen joku sanoi), oppija oppii yksilöllisesti. Tulokset mitataan, jotta yksilölle voidaan antaa arvosana ja myös laittaa oppijat järjestyksen tulevia opinahjoja varten. Kärjistän toki kovasti.

Kun yhteiskunta ja itse elämä, Irmeli Halisen sanoin, ovat muuttuneet, koulu on mahdottoman tehtävän edessä. (Tähän viittasi prof Jarkko Hautamäki perjantaina Tulevaisuuden Peruskoulu-hankkeen seminaarissa: kun oppimistulokset ja asenteet ovat laskeneet KAIKISSA ryhmissä ja Suomen osissa, muutos on koulun ulkopuolella. Minun sanoin: koulu ei sovi nykyelämään ja yhteiskuntaan).

Kun jokainen on yksilö kokemuksineen, merkityksineen ja tavoitteineen, opettajan työn mahdollistamiseksi ryhmäkokoa pitäisi pienentää. Itse asiassa ryhmäkokoa  pitäisi pienentää siihen asti, että ryhmäkoko = 1. Silloin opettaja voisi opettaa ryhmää ja kohdata jokaisen yksilöllisesti.

Samaan aikaan oppiminen on sekä itsessään että  yhteiskunnallisena valmiutensa yhä enemmän ryhmäprosessi:  Opin vuorovaikutuksessa muiden kanssa, opin vuorovaikutukseen muiden kanssa, saan tyydytystä vuorovaikutuksesta muiden kanssa, koen merkitystä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tästä kertoi perjantaina mm prof Kirsti Lonka.
Myös osaaminen on  vuorovaikutuksellista - ryhmän osien summa, oli ryhmä f2f, verkossa tai niin kuin usein, molempia. Nykyään harva voi ajatella osaavansa itse ja yksin, eikä siihen ole edes syytä pyrkiä, kun asian voi tehdä nopeammin, tehokkaammin, paremmin ja merkityksellisemmin.

Onko koulu väistämättömän paradigman muutoksen edessä? Että opetetaankin yksilöä, opitaan yhteisössä? Voi kuulostaa triviaalilta, mutta muutos on huima, jos siihen lähdetään. Itse näen sen  väistämättömänä, voimme päättää lähinnä muutoksen ajan ja tavan. Sekin, että emme tee mitään on vahva päätös.

Millaiseksi muuttuu oppiminen, kun sen merkityksen luo yksilöllinen oppija? Millaiseksi muuttuu opettaja, kun hänen tehtävänsä onkin luoda askelmerkkejä ja virstanpylväitä opinpolulle, jolle oppija lähtee tutkimusmatkalleen? Millainen on se koulu - oppimisen basaari, kuntosali ja  pyhättö - jossa oppimisen uudet haasteet ja mahdollisuudet toteutuvat?

Niin että yksilö kasvaa omaan maksimiinsa, tärkeänä osana omaa yhteisöään lähellä ja kaukana.

Näitä pohti eilen Protokoulu-tapahtuman väki ja jatkoa seuraa. Aikaansaannoksia on jo nähtävissä Protokoulun  fb-tapahtumasivulla ja myöhemmin kootummin http://protokoulu.fi nettisivulla ja muuallakin. Tervetuloa mukaan muutaman peruskoulua ja maailmaa!

6 kommenttia:

  1. Liikut aiheeseen sopivasti pilvissä. Tekstisi on euforista, aforistista. On hyvä hehkua oma aikansa päämäärissä ja hahmottaa, mita haluaa unelmoida. Mutta sitten pitäisi palata konkretiaan: Minkä pitää konkreetisti muuttua, jotta unelmasi nykyistä(kin) pienemmillä resusseilla voisi toteutua. Heittämäsi idea 1-1-opettaja-oppilassuhteesta ei edes ole hyvä.

    VastaaPoista
  2. Totta Martti, konkretisointi on velvollisuuteni. Teen sen.

    1:1 paradigma eli ole minun dogmani, se on se mihin nykyinen ryhmäopetuksen ja yksilöllisen oppimisen ristiriita on viemässä. Ja sitä tietä ei ole olemassa, kuten kaikki tiedämme.

    Mutta ensin on nukuttava :)

    VastaaPoista
  3. Paljon pitää varmasti muuttua. Erässä helsinkiläiskoulussa ajattellaan perusopetuksen vaiheista juurena, runkona ja latvana. Jos ajateltaisiin lapsen polkua perusopetuksessa henkilökohtaisena opiskelu/oppimissuunnitelmana, niin juuressa kasvatettaisiin perusvalmiuksia, rungossa ydinsisältöä jatkuvan oppimisen pohjaksi ja sitten latvuksissa haarautumista tapahtuisi enemmän henkilökohtaisten vahvuuksien ja suuntautumisen mukaan. Ei olisi 1:1 tilannetta, vaan olisi opettajayhteisö opiskelun ja oppimisen tukena ohjaamassa ja opettamassa. Osassa vaiheita opiskelu olisi enemmän samaa kaikille, osassa eriytyneempää. Millaiset opetus- ja opiskelujärjestelyt olisivat tällaisessa mallissa? Olisiko enemmän vertaisoppimista? Tarvittaisiinko tasaikäryhmiä vai monipuolisia ryhmäytymisen muotoja? Millaisia sisältöjä opiskeltaisiin ja millaisina kokonaisuuksina?
    Taisi mennä tämäkin pilveilyksi. Kimppaopetus/samanaikaisopetus näyttää ainakin tuovan opettajan työhön monessa koulussa lisää voimia ja työn iloa. Yksi malli sekin haastavina aikoina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista ja anteeksi, etten ole sitä aiemmin huomannut!
      Tuo helsinkiläinen koulu oli mallina, jota noudatimme (edellisissä työpaikoissani) kahdessa uudessa yhtenäiskoulussa. Kielikuva on hieno, sopii hyvin lapsen kehityksen kaareen :)

      Poista
  4. Nykyinen koulu on suurimmalta osin mahdottoman edessä. Traditiosta ei oikein löydy ratkaisua. On siis lennettävä tai ainakin loikattava pedagogisessa ajattelussa eteenpäin. Olen oman kokemuksen pohjalta päätynyt ratkaisuun jota kutsun yhteisölliseksi pedagogiaksi. Opettajan rooli on nyt olla valmentava opintojen ohjaaja. Hän luo oppivia ryhmiä ja ohjaa niitä itseohjautuvaan oppimisprosessiin. Oppiminen tapahtuu ryhmissä, ei opettajan ryhmälle kohdistamalla luennolla. Oppivan ryhmän jäsenille annetaan työohjausta, varsinkin ryhmän vastuuhenkilölle. Mikko on aivan oikeassa todetessaan että oppilaiden tarve asettaa oppimisessaan omia tavoitteita ja merkityksiä johtaa nykyisenlaisen koulun umpikujaan. Opettajan pitää uskaltaa vapauttaa oppijat oppimaan itse. Minusta ensin tarvitaan visio, tavoite ja sitten konkretia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin. Olin tänään Uusi koulu -seminaarissa, jossa vahvasti nousi yhteisen vision ja suunnan tarve. Kasa hyviä ideoita ei vie mihinkään - ainakin nopeammin päästäisiin eteenpäin, jos panokset suunnattaisiin yhteisesti samoihin asioihin. Uusi OPS tekee minusta juuri sitä. Katsotaan miten prosessi etenee.

      Poista