lauantai 29. marraskuuta 2014

Pahwilma-viikko takana, yksilöllinen oppiminen edessä

Pahwilman ja pahvihelmen viikko


Pahwilman (pahviwilman) ja pahvihelmen viikkoa on vietetty monessa paikassa ja monella tavalla. Facebookissa osallistujia oli 295, kutsu tavoitti 1800. Twitterissä asia tavoitti myös suuren joukon ihmisiä. Lehtiinkin päästiin http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/251418-hairikoiko-ope-tunnilla-wilma-kampanja-kaantaa-roolit-nurin-kouluissa.

Oma saldo

Itselläni saldo on kuvanmukainen. Palautetta tuli aika vähän ja sitä piti pyytää. Se pistää miettimään, mistä tilanne johtuu. Ei löytynyt sopivaa kynää. Oli vaikea mennä laittamaan palautetta (usein esimiehen) silmien alla? Palautetta ei ole totuttu antamaan? Mietittävää jäi!

Palaute itsessään oli mairittelevaa. Myönnän suoraan, että hyvän palautteen toive parantaa omaa toimintaa - ainakin yritin vähentää liikaa puhetta ja lisätä kuuntelua.



Mitä viikolta jäi mieleen?


Oppimista ja oppitunteja voisi parantaa aika pienillä asioilla - lisäämällä eri osapuolien kjokemusten kuulemista, vuorovaikutusta ja siten osallisuuden kokemusta. Listaan tähän asioita, jotka nyt ovat nousseet mieleen:


Tavoitteet näkyville

Oppiminen on paljon mielekkäämpää, kun oppikokonaisuuden tavoitteet käydään selkeästi läpi. Onko tavoitteena tietojen osaaminen, taitojen saavuttaminen, joku tietty tuotos, tietty työtapa.
Jokainen opettaja tekee tätä enemmän tai vähemmän, mutta oppilaiden kertoman mukaan se ei ole kovinkaan selkeää ja yksiselitteistä kaikkien kurssien ja jokaisen tunnin alussa.

Sisällöt ja tehtävät näkyville

Mitä sisältöjä käsitellään ja mitä tehtäviä tehdään mainittujen tavoitteiden saavuttamiseksi?

Aikataulu ja rakenne näkyville

Millainen aikataulu kurssilla - tai tunnilla - on? Kuka siitä päättää ja miten sen seuranta määräytyy?

Työtavat

Millaisia työtapoja käytetään? 

Arvioinnin tavat näkyville

Kun tavoitteet, sisällöt, tehtävät, työtavat ovat selvillä käydään läpi arvioinnin periaatteet. 
  • Mitä arvioidaan? 
  • Kuka arvioi? 
  • Mitä varten arvioidaan? Siis 
    • assasment OF learning = oppimisen/opitun arviointi; 
    • assasment FOR learning = arviointi oppimisen edistäjänä; 
    • assasment AS learning = arviointi oppimisena, osana oppimista) 

Palaute normaaliksi osaksi oppituntia, kurssia, lukuvuotta

Monipuolisen arvioinnin ja palautteen merkitys oppimiselle on jo itsestään selvä osa oppimista ja koulun toimintaa.  
Kuinka tosissamme olemme olleet kiinnostuneita oppijan kokemuksesta, vaikka e kaikkein eniten määrää sitä, miten oppiminen tästä eteenpäin sujuu?Entä koulun toiminnan kehittäminen, opettajana, rehtorina, oppimisen fasilitaattorina toimimisen palaute ja arviointi?

Rita Keskitalo nosti esille hienoja ja monipuolisia näkökulmia blogitekstissään ”Saanko ope antaa sulle kehuja?”

Kannattaa katsoa, myös mitä löytyy Facebookin tapahtumasivulta ja Instagraminen ja Twitterin aihetunnisteesta #pahviwilma (30.11. en osannut laittaa linkkiä Instagramin aihetunnisteeseen. Jussi Linkola opetti, kun kommenteissa näkyy. Kiitos. Nyt Tagboard on upotettu tämän blogitekstin loppuun - tosin kommentteihin pääseminen vie sitten vähän lisää aikaa)

Yksilöllinen oppiminen?

Kun tuon edellä kuvatun mukaan pyrkii toimimaan, noussee jokaiselle mieleen se, miksi työtapojen, sisältöjen, tehtävien tai edes tavoitteiden pitäisi olla aina kaikille samat? Jos oppijoilta oikeasti kysytään kurssin alkaessa,

  • Mitä sinä tästä aiheesta jo osaat?
  • Mitä sinä tästä aiheesta haluat oppia ja tietää?
  • Millaisella työtavalla haluaisit työskennellä?
  • Kuinka paljon olet valmis panostamaan ja millaiseen arvosanaan tähtäät?
kuinka fiksua oikeasti on sitten roiskaista hyväkin opetussetti kohti kuviteltua mediaanioppilasta? 

Eiköhän muuteta työtavat niin oppijoilla kuin opettajilla, niillä fasilitaattoreilla, ja kokonaisilla kouluilla tähän päivään? Yksilölliseen oppimiseen, yhteiseen tekemiseen, aitoon kiinnostukseen toista ihmistä kohtaan.  


Ja ainakin itsellä 
palautteen pyytäminen sekä 
yksilöllisyyden, kokemuksellisuuden ja yhteisöllisyyden tutkimusretki jatkuu! 

  

perjantai 7. marraskuuta 2014

Minulla on unelma

Gil Garcia
Miksi Martin Luther King ei sanonut "Minulla on suunnitelma" / "I Have A Plan", vaan 




"Minulla on unelma!"

"I Have A Dream!"











Tällä viikolla jouduin tilanteeseen, joka ei ollut mukava. Yhteisesti nousi puheeksi se, että osa porukasta kokee toiminnan, johtamistapani takia, epämääräiseksi touhuiluksi ja että hommat on hoidettu huolimattomasti tai sinne päin.

Ei ollut mukavaa. Loukkaannuinkin. Silti jäin miettimään ja tiesin jo kotiin ajaessani, että niin tässä taas käy: nyt harmittaa, mutta seuraavana aamuna sitä taas laitetaan uutta matoa koukkuun tai mitä nyt sanonnat sanovat.

Mistä on kyse?

Ihmiset haluavat turvallisuutta. Ihmiset haluavat varmuutta. Ihmiset haluavat arjen sujuvuutta.
Kaikki oikein.

Mikä tässä on väärin?

Minä kannan unelmaa. Minä ajattelen, mietin, pohdin, rakennan sitä koulua, joka tarjoaa jokaiselle nuorelle avaimet hyvään elämään, oli se sitten johtajana tai työttömänä. Niitä taitoja, joita tarvitaan, oli kyse sitten ekologisista haasteista selviämisestä, globaalista kilpailukyvystä, perheen elättämisestä tai työttömyydestä selviämisestä.
Ja unelmaa koulusta, jossa aikuisena, töissä oleminen on palkitsevaa, innostavaa, joka päivä parempaa.

Sitten ymmärsin jotain.

Unelma ei ole suunnitelma eikä suunnitelma korvaa unelmaa!
AGeekMom

Olen epäonnistunut. Minulta on odotettu suunnitelmaa ja on varmaan ajateltu, että rakennan sellaista.


Minä rakennan ja kannan unelmaa!
Unelmaa koulusta, jossa jokaisen nuoren kokemus on tärkeämpää kuin mikään  muu. Koulusta, jossa hankitaan taitoja ja valmiuksia selvitä mistä vain tulevaisuudesta. Unelmaa koulusta, jossa jokainen kasvaa kohti omaa potentiaaliaan, on paras mahdollinen ja toimii toisten parhaiden mahdollisten kanssa. Sillä maailmamme on niin monimutkainen, että se vaatii erilaisten yhdessä toimimista. Ja ihmisyytemme vaatii, että ollaksemme onnellisia toimimme yhdessä.

Minä en tee suunnitelmaa!

En tee suunnitelmaa, koska se on muiden tehtävä - toki minunkin, mutta minun päätehtäväni on sen unelman vaaliminen. Minä rakennan ja valvon visiota, jonka pohjalle syntyy missio - itseä suurempi tehtävä, johon on helppo sitoutua.
Niiden pohjalle voimme  ja pitääkin laatia strategia, tavoitteet ja suunnitelma. Mutta järjestys on näin päin.

Luota ja olet turvassa

Tämä ei ole suunnitelma ja kyllä, voit olla turvassa. Sillä kyse on asiasta, johon olen sitoutunut sydämeni pohjasta. Siihen voi luottaa, vaikka se ei ole selkeä suunnitelma askelmerkkeineen. Minä olen johtajana sitoutunut unelmaani vahvemmin kuin mihinkään suunnitelmaan. En muuta suuntaa, vaan autan teitä toimimaan unelman suunnassa. Ja yhdessä olen valmis rakentamaan unelmasta paremman.

Yhdessä

Alan

Keskustellaan unelmasta. Rakennetaan siitä yhdessä parempi. Kaikki yhdessä.

Tehdään suunnitelma ja toteutetaan se yhdessä.

Sillä unelmia tarvitaan. Maailma muuttuu ja suunnitelmat vanhenevat aina käsiin. Mutta unelmat säilyvät, kun niistä pidetään huolta. Tarvitsemme unelmia enemmän kuin koskaan. Niiden pohjalta voimme tehdä suunnitelmia, joiden toteuttaminen on merkityksellistä ja innostavaa.



Mikä on sinun unelmasi?

Sen suunnitelman me kyllä teemme, 
kunhan meillä on yhteinen unelma.

Sinä 
oppilas, opiskelija, 
koulun työntekijä, vanhempi. 
Sinä. 
Ja me. 

Loppuun kiitokset mahtaville omalle työyhteisölle, internetille, Facebookille, Marjo Tavastille, Tero Toivaselle ja Mauri Laaksolle ajatuksista ja keskusteluista, kohti ajatuksen kirkkautta.

Sellainen koulu


"NYK NYT JA ENNEN"

Lukion kuvataide KU3-kurssin työnä laadittu "alle" 5 minuutin dokumentti NYK:sta nykyään ja aikaisemmin.

Tekijät Otto Salin ja Ville Nivala



Kiitos, Ville ja Otto!







"Me löydettiin kuva sun rehtorinuran alkuajoilta.
T. Sofia, Sofia, Ellu, Emilia ja Lucky"

tiistai 14. lokakuuta 2014

Virtuaalilääkäri ja virtuaaliope?

Tuoreen uutisen mukaan Google testaa jo toimintoa, jonka avulla jotain sairautta googlaava ihminen yhdistetään netin virtuaalilääkärille. Monenlaisia ajatuksia herättävä uutinen! Haluan ihmisen hoitamaan itseäni! No ei se ihminen minua hoida nytkään vaan tuijottaa ruutua! Entä, voisiko jotain asiaa hakeva ihminen ohjautua virtuaaliopettajalle, joka opastaisi asian äärelle? 

Lääkärin työ on muuttunut sellaiseksi massojen läpimenoajan optimoinniksi, että persoonallisuus ja kohtaamien ovat siitä kaukana. Teknologian kehitys mahdollistaa jo nyt älypuhelimiin liitettävien mittalaitteiden avulla monenkinlaisen terveyden ja sairauden seurannan, laboratoriotestit jne. Tämä kehitys tulee varmasti jatkumaan. Tavallaan pelottavaa ja kiehtovaa yhtä aikaa, kaikenlaisia yksilön tietosuoja-asioitakin siihen liittyy. Mutta, jos se mahdollistaa sille oikealle lääkärille enemmän aikaa kohdata ja koskettaa oikeasti apua tarvitsevaa ihmistä, ollaan minusta hyvällä tiellä!

Milliaisia haasteita ja mahdollisuuksia virtuaalimaailma tarjoaa koululle?

Entä opetuksen kentällä? Teknologian kehitys voisi siis mahdollistaa lääkärille (ja potilaalle) paluun henkilökohtaisempaan suhteeseen, kun triviaali massan suodattaminen tapahtuu muualla ja helpommin?
Samalla tavalla opettamisen ei enää tarvitse olla vuosi etukäteen aikataulutettuja 45min settejä. Ollaan oppimisen asialla, mutta realismia on 10 min kokoontumista ja välineiden esille saamisen odottelua. Sitten ehkä 15 min koko porukalle luennoimista - niin että opettaja yrittää kohdistaa sen mediaanioppijalle. Samalla merkittävä osa porukasta osaa asian jo ennestään ja toisaalta yhtä merkittävä osa ei osaa pohjataitoja niin hyvin, että pystyisi täysipainoisesti seuraamaan opetusta. Ja kuinka paljon vartissa edes ehtii opettaa? Sitten seuraa 15 min harjoittelua, jossa kaikki aloittavat perustasosta ja etenevät tahtinsa mukaan vaativampiin harjoituksiin. Sitten 5 min lopetusta - eikä henkilökohtaista ohjausta ollenkaan, yksilöllisestä sitoutuneesta oppimisesta tai yhteisöllisestä tekemisestä puhumattakaan. Vaativat soveltavat harjoitukset jäävät kotitehtäviksi, koska käytettävissä olevan 45 minuutin slotin sisään niitä ei mahtunut. Kotona sitten sillä nohevalla on usein sitoutuneet ja taitavat vanhemmat, sillä vähemmnä motivoituneella ehkä samankaltaiset vanhemmat. Oppimisen erot sen kuin kasvavat.

Mikä voisi muuttua, tässä helposti saatavan tiedon ja monimutkaisten taitojen maailmassa?

Koulu voisi ja sen pitää muuttua henkilökohtaisen ohjauksen ja yhdessä tekemisen foorumiks, kun opettajuus osataan ja halutaan ymmärtää uusiksi. Oikein ymmärrettynä teknologia voi siis lisätä inhimillisyyttä ja yhteisöllisyyttä, eikä vähentää sitä. Toki toisinkin sen voi nähdä ja toisin se voi mennä.

Koulun tämän hetken ongelma on juurikin sen suurin vahvuus eli opettajan autonomia. Autonomian edut osaa kuvata jokainen, ne näkyvät niin viime vuosien tuloksissa kuin tämän päivän koulussakin. Ongelmaksi muodostuu se, että tietojen välittäminen ei ole enää kovin hottia, kun relevantti opettelemisen arvoinen tieto on niin vaikea määritellä. Toisen puolen muodostaa se, että myös oppilas kaipaa autonomian kokemusta.

Suomalainen koulu on opettajineen ainakin vielä hyvin arvostettu. Silti, aika moni relevantti taito opitaan jossain muualla. Se ei pidemmällä tähtäimellä lupaa hyvää koulun arvostukselle, varsinkin kun tulevaa menestystäkään ei voi koulussa itselleen varmistaa.

Oppia voi muuallakin ja jotkut eivät opi oikein koulussakaan. 

Muutos lienee tulossa, koulussakin. Oppija kaipaa autonomian kokemusta, hallinnan/pätevyyden kokemusta (mastery) ja yhteisön merkityksellisen jäsenyyden kokemusta.  Autonomia toteutuu koulussa heikosti ja sen ubiikki oppiminen haastaa tehokkaasti jo nyt. Mastery toteutuu vaihtelevasti.  Osa osaa ennestään, osa oppii ihan mukavasti, mutta osa ei opi ainakaan kovin tehokkaasti ja innostavasti. Ei kovin hyvä saldo siis.

Mikä on tärkeintä?  

Yhteisön jäsenyys on jo nyt koulun tärkein juttu. Kavereiden takia tullaan tai ollaan tulematta. Nuorten yhteisö ei vain juurikaan liity oppimiseen. Sen sijaan se liittyy esimerkiksi viihtymiseen ja kiusamiseen. Ja siksi se kyllä vaikuttaa oppimiseen, vaikka nuorten yhteisöt koulussa eivät juuri oppimisyhteisöjä ole. Tai - ovathan ne - ne vain suuntautuvat johonkin muuhun kuin siihen, mitä aikuisten yhteisö on määritellyt oppimisen kohteeksi.

Kun nuo kolme (autonomy, mastery, contribution ... toisi vaikea löytää suomenkieliset termit) ruuvataan kohdalleen, voidaan saavuttaa koulu, jossa nykyiset ja tulevaisuuden teknologiat mahdollistavat hyvinvoinnin ja oppimisen jokaiselle teollistumisen ajan koulua paremmin. Myös yhteisöllisyys rakentuu noiden kautta luonnollisesti yhteisen tehtävän äärelle. Sen me olemme koulussa jotenkin  'mahdottomana' jättäneet edes tavoittelematta. -huomio: Dan Pinkin termit ovat 'autonomy, mastery, purpose'. Hyvät nekin, mutta tuo yhteisön tärkeän jäsenen näkökulma 'contribution' on vielä tärkeämpi.

Ja samanlaisen paradigman muutoksen voinee ajatella myös terveydenhuollon muuttujan maailmaan, viitaten alussa olleeseen linkkiin.

lauantai 11. lokakuuta 2014

Koulun teknologinen imperatiivi

En ole filosofian tuntija. Georg von Wright lienee teknologisen imperatiivin käsitteen lanseerannut. Se mitä voidaan tehdä, tullaan myös vääjäämättä tekemään. Uuden keksinnön myötä avautuvat uudet mahdollisuudet realisoituvat aina. Ja teknologian kehitys luo uusia tarpeita, jotka luovat uutta kehitystä, joka luo uusia tarpeita.

Millainen on siis mahdollisuuksien, tarpeiden ja kehityksen kehä, joka koulumaailmassa nyt toteutuu? Itse ajattelen, että alla kuvattu järjestys on se, jolla saamme koulun maailman positiivisesti kehittymään uuteen suuntaan  mahdollisuuksien kautta.

1) WLAN
2) Avoin WLAN
3) Nopeampi avoin WLAN
4) Ainakin jonkinlainen byod-politiikka, koska kaikki kuitenkin käyttävät laitteita - opettajia koulussa on niin vähän, että "kaikki" on joka tapauksessa riittävän totta
5) Laitteet opettajille
6) Laitteita oppilaille / opiskelijoille
7) Kokeiluja - ja lisää kokeiluja
8) Jatkuva yhteisöllinen keskustelu siitä, mikä on yhteistä kaikille ja mikä kunkin oma säätöä.
9) Kaikki jaetaan, kokemukset ja resurssit
10) Jatketaan silmät auki ja tehdään päätöksiä pala kerrallaan.

perjantai 10. lokakuuta 2014

Muistaa vai oppia?

Kun otetaan puheeksi ulkoamuistamisen arvoisia asioita, ne kannattaisi luetella. Ja samalla pohtia, mitä nykymaailman taitoja tärkeämpiä ne ovat oppimisen aika- yms. resurssien suuntaamisessa.

Mikä on sellaista, joka parhaiten edistää kykyä oppia lisää ainakin seuraavat 50 vuotta, edistää kokemusta omasta hyvinvoinnista, merkityksellisyydestä ja autonomiasta sekä edistää kykyä olla yhteisön hyväksytty, arvostettu ja tuottava jäsen.

Siinä meille mietittävää.

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Digioppimisesta

Miten opetetaan 2010-luvun digitaitoja?

Mitä jos aletaan tehdä vaan. Niillä laitteilla ja taidoilla, mitä on ja pyydetään ylhäältä lisää kokemuksilla perustellen.

Opettaja osaa pedagogiikan, antaa oppijoille tilaa tuoda privaatin osaamisen kouluun. Jakaa kollegoiden kanssa. Siinä syntyy oppimisen, innostuksen, jakamiseen ja osaamisen yhteisö, jossa tavat ja välineet elävät ajassa ja pedagogiikka kehittyy osana kansansivistyksen jatkumoa.

Vantaa ostaa 16000 tablettia. Vantaa ja Espoo ovat jo ostaneet älytaulut kaikkiin luokkiin. Mikä on muuttunut tai muuttuu? Niitä jäin miettimään.

perjantai 19. syyskuuta 2014

Rehtori, YLE uutiset kertoo: "Opettajien kehitysintoon ei osata tarttua kouluissa"

Mielenkintoinen uutonen tänään YLE Uutisten nettisivuilla. Innostus, yhteisöllisyys, sitoutuminen, tulevaisuus eivät ole ihan helppoja sanoja koulun maailmassa. Lainaukset suoraan artikkelista, tuskin suoraan tutkijalta.

"Opettajien kehittämisintoa ei osata hyödyntää kouluissa. Asia selviää Turun yliopistossa perjantaina tarkastettavasta väitöksestä."
    • "Opettajien kehittämisintoa" on vaikea hyödyntää, koska pohjalla on niin vahva oletus pedagogisesta vapaudesta. Pedagoginen vapaus on tärkeä asia, mutta sisältääkö se määrityksen siitä, mikä on kouluinstituution tai kyseisen koulun suunta ja tavoite?  Vai voiko jokaisella opettajalla olla oma suunta?

    "Väitöstutkija Leena Liusvaaran mukaan rehtoreilla ei ole keinoja hyödyntää organisaation kehittämisestä kiinnostuneita opettajia."
    • Mitä on innostuneiden opettajien hyödyntäminen? Jos se on sitä, että rehtori antaa mahdollisuuksia toimia oman innostuksensa suuntaisesti, se on kyllä mahdollista. Kun innostuksesta kumpuava toiminta törmää toisten "pedagogiseen vapauteen", syntyykö siinä konflikti yhteisön suunnasta ja tavoitteesta? Onko niin, että jokaisella on pedagogista vapautta niin paljon kuin sitä pystyy käyttämään törmäämättä toisen vastaavaan vapauteen?
      Onko ongelma siis innostuksessa, sen hyödyntämisessä vai yhteisön toimintakulttuurissa? 

    "Rehtoreiden mukaan työyhteisön pitkän tähtäimen kehittäminen on kouluissa vaikeaa. Toisaalta rehtoreiden mukaan kouluilta vaaditaan jo nyt liikaa suunnitelmia ja siksi käytännön pedagoginen johtaminen kärsii."
    • Taivahan tosi. Papereita pitää tehdä niin paljon, että aika menee niihin. Pitää olla suunnitelmia, joiden toteutumista voidaan arvioida. Päätöksiä, joihin voi hakea muutosta. Aika menee suunnitelmiin, arviointiin, päätöksiin ja muutoksen hakuihin.
      Laillisuus ja oikeudenmukaisuus ovat perusarvoja, mutta ei tämä ihan tolkulliselle tunnu.

    "Rehtoreilla ei välttämättä ole selkeää näkemystä siitä, mitä osaamista opettajilla jo on ja miten sitä tulisi kehittää. Tästä johtuen myöskään opettajien täydennyskoulutuksessa ei usein huomioida koko koulun tarpeita, vaan opettajat kouluttautuvat oma-aloitteisesti."
    • Toimintakulttuurinen kysymys: Onko opettajilla tietoa siitä, mitä oppilaat osaavat ennen kunkin aiheen aloittamista? Väitän, että ei useinkaan ole. Opetetaan asioita, ei auteta oppijaa oppimaan lisää.
      Sama vaivaa sitten aikuisten tasoakin. Ei rehtoria ehkä edes kaivata tietämään, mitä opettaja osaa ja mitä haluaa oppia. Enkä kovin usein - ainakaan tarpeeksi usein - muista kysyä, mitä osaat ja mitä haluat oppia.

      Ei ole näin synkkää kuitenkaan. Kyllä tässä ollaan jo oikealla tiellä kohti yksilöllistä oppimista ja yhteisöllistä tekemistä.

    "Tutkijan mukaan rehtorikoulutuksessa tulisikin tarjota valmiuksia siihen, miten koulua kehitetään yhdessä opettajakunnan kanssa."
    • Lähtisin liikkeelle opettajien toimintakulttuurin muuttamisesta eli opettajankoulutuksesta. Rehtorit ovat (entisiä) opettajia. Jos opettajat muuttuvat, rehtorit menevät siinä mukana. Toki meitä vanhoja pieruja voi kouluttaa myös (Siperia opettaa?) 

    "Tutkimusta varten haastateltiin rehtoreita 14 koulusta."
    • Pieni otos, mutta tapaustutkimukset kertovat usein eniten siitä, mitä kannattaisi ajatella tarkemmin.

    Ja lopuksi: 
    Aivan älyttömän mielenkiintoinen aihe. Koulua ja sen toimintakulttuuria kannattaa tutkia ja kehittää. Niin yliopistossa kuin jokaisen open/reksin tänään kohdallaan. 

    P.S. Kirjoitin tämän työaikana, koska tämä on minun työtäni. Jaan tämän linkkinä omalle opettajakunnalle. 

lauantai 13. syyskuuta 2014

Tajuan kaiken, osaan kaiken, tilanne on hallinnassa

Suuri(n?) osa koulun ongelmista nousee siitä aivojumista, että opettajan pitää oman hallinnan tunteensa ylläpitämiseksi laittaa kaikki tekemään samoja asioita samaan aikaan. 

Sillä kyvyllä ei ole suurtakaan käyttöä koulun lisäksi kuin kiinalaisessa aamuvoimistelussa (jota en kyllä tunne).




Yksi määrää muuta odottamaan, 
että vastentahtoisin on valmis aloittamaan 
- ja päässyt loppuun. 



Vai: 


Jokainen alkaa harjoitella sitä mitä ei vielä osaa, 
yksi auttaa ja opastaa.


(edit: ja toki, jokainen oppii, jokainen opastaa, kaikki ovat yhdessä enemmän kuin kukaan yksin.) 

loppuun linkki: 

lauantai 6. syyskuuta 2014

Kirje sivistysvaliokunnalle 9.9.2014 kokoukseen

Sivistysvaliokunnalle


Kun käsittelette tekijänoikeuslain muuttamista koskevaa aloitetta toivon, että huomioitte nämä:

  • Nykyisin todella moni opettaja rikkoo lakia ja näyttää nettivideoita opetuksessaan. He eivät useinkaan riko oikeuksien omistajan oikeutta, vain Suomen lakia.
  • Jos opettaja maalaisjärjellä toimien tietoisesti rikkoo lakia, se ei ole terve tilanne.
  • Jos videoita ja muutakin nettimateriaalia ei voida Suomessa käyttää muun maailman tapaan, kouluinstituutio ajautuu uskottavuusongelmaan: tieto on olemassa, mutta sitä ei saa käyttää.
  • "Tekijänoikeuslain tulkinta johtaa helposti siihen, että muiden perusoikeuksien toteutuminen jää ongelmalliseksi tietoyhteiskunnassa, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta." -http://www.verkkouutiset.fi/kotimaa/vaitos_tekijanoikeudet-25200
  • suomalaisen yrittämisen mahdollisuudet ovat selkeästi heikommat kuin muiden
Asiaa voi lähestyä kahdelta kannalta - tekijänoikeuslain muutoksella tai sillä, että muutetaan opetustilanne yksityiseksi, mitä se oikeasti jo onkin. Opetus on julkista, mutta oppijan oppiminen yksityistä. Opetustilanne EI ole esitystilanne, vaan ennen kaikkea tilaisuus, jossa kukin oppija omine ominaisuuksineen ja yhdessä muiden kanssa opiskelee - erittäin intiimiä ja henkilökohtaista, yhteiseen luottamukseen perustuvaa toimintaa siis. 

Toivon teiltä halua toimia oppimisen ja tieteen tekemisen edistämiseksi. Kuten kaikki tiedämme, vain niiden varassa luomme uutta toimeliaisuutta ja työtä monenlaisille ihmisille sekä innovaatioita, joiden varassa voimme ratkaista yhteisiä ongelmiamme.

Ystävällisin terveisin,
Mikko Jordman
rehtori ja oppimisen, yhteisöllisyyden ja teknologian geek ("intopiukka" suomeksi?)

@mikkojoo
https://www.facebook.com/Mikko.Jordman
http://lilelibe.blogspot.com
http://protokoulu.fi
http://koodaustunti.fi
http://kuumapop.fi
http://mielikuvituskoulu.fi

sunnuntai 31. elokuuta 2014

Opetusta vain tarpeeseen

AttributionNoncommercialNo Derivative Works Some rights reserved by Michel@
"Myyjät on koulutettu kartoittamaan asiakkaan tarve selkeästi ja tarjoamaan juuri oikeaa tuotetta, jolloin myyntiin ei kulu kohtuutonta aikaa....", sanoo HOK-Elannon ryhmäpäällikkö Seppo Huiskonen.
-HS 31.8.2014


Miettikää, jos laitetaan #myyjä tilalle #opettaja? Eikö sen pitäisi mennä nimenomaan niin? Ennen kuin aletaan miettimään kuinka monta asiakasta yhdellä myyjällä voi olla, tai oppilasta opettajalla, pitäisikö miettiä, miten tuo kartoitus ja tarjoaminen parhaiten tapahtuu.




lauantai 30. elokuuta 2014

Nyt pedagogiikka pärisee, ei pelkät parrat niin kuin tähän asti!

Paljon on tällä viikolla ollut vääntöä koulun ja oppimisen ylärakenteista #oppivelvollisuus-keskustelun kautta. Aika lailla irti todellisuudesta on siinä liihotellut niin tämän blogin pitäjä kuin muutkin. Mutta tänään tuli niitti. Näin se tehdään. Ei #sveitsinArmeijanLinkkari kaikkiin tarpeisiin, mutta niin hyvä malli, että sen pohjalta voi kunkin tiedonalan #kasvatusammattilainen laatia oman reseptinsä. Paino on alkuosalla #kasvatus.

@LauriHellsten: @MikkoJoo @hahtala #mastery #autonomy #purpose löytyvät opettajan työstä, miksei siis myös opiskelusta? #opehommat

Mistä on hyvät oppimiskokemukset ja kouluviihtyvyyden peruskivet tehty?

Ja huomio! Hyvät oppimistulokset, jota tuohon väliotsikkoon laittanut.
Ne on tehty

  1. itsemääräämisen eli autonomian kokemuksesta #autonomy
  2. hallinnan eli osaamisen kokemuksesta #mastery
  3. merkityksellisyyden kokemuksesta #purpose
  4. ja vielä yhteisön merkityksellisen jäsenyyden kokemuksesta #participation
  5. itse lisään vielä David Pricen innoittamana intohimon #passion
Ei tarvita turhaa keskustelua viihteen ja viihtymisen rajapinnasta. Tai se on siis vain toinen keskustelu, ei turha.


Tätä asiaa http://opetus.tv :n Eduhakkerit Pekka Peura, Janne Cederberg ja Lauri Hellsten ovat pitkään pohtineet, kokeilleet ja tehneet. Nyt ollaan taas yksi askel pidemmällä kohti niin selkeää toteutusta, että me jokainen voimme ottaa askeleen kohti toteuttamista. http://maot.fi/2014/08/peuran-polku/

Miten se tehdään

Rakennetaan oppimisen tilat - psyykisesti, sosiaalisesti, fyysisesti, pedagogisesti ja teknologisesti - niin että opettaja voi keskittyä siihen missä hän on parhaimmillaan ja tärkeimmillään. Ja ennen kaikkea oppija voi paneutua siihen, että oppii hyvin, paneutuu, kokee osaavansa, edistyy, onnistuu ja jakaa tuon  kaiken muun ryhmänsä kanssa. Olemalla yksilöllinen oma itsensä ja juuri siksi tärkeä ryhmänsä jäsen.

Puhe homogeenisistä ryhmistä ei ole ihan turhaa, mutta on pahasti ohi maalin. Tiedän, että toiset ajattelevat tästä aivan eri lailla. Minun näkökulmani on, että homogeenisten ryhmien ajattelu sopi menneille vuosikymmenille ja täytti tehtävänsä. Nyt on tärkeää puhua ryhmistä, mutta erilaisten yksilöiden yhdessä muodostamista sellaisista. Koulusta, jossa "yksilö innostuu ja yhteisö onnistuu" (oma sloganini).

Eduhakkereiden uusi oivallus ja työkalu - näin se tehdään
http://polku.opetus.tv/

Ryhmistä Hesarissa, Rauno Haapaniemen ja Liisan Rainan uuden hienon kirjan pohjalta
http://www.hs.fi/kotimaa/a1409103165822?jako=b45105d5562b2e3a4b242ed5fc7d90fb

Ja kirja
http://cdon.fi/kirjat/haapaniemi,_rauno/rakenna_oppiva_ryhm%C3%A4-27363308

Jälkikirjoitus

Arviointi

Opetussuunnitemamme ja myös uudet perusteet korostavat arvioinnin monipuolisuutta ja oppilaan oikeutta monipuoliseen osaamisen osoittamiseen - siis muutenkin kuin kirjoittamalla tai perinteellisellä kokeella. Hyvä niin!
Yhä enemmän ongelmalliselta alkaa minusta näyttää se, että tästä seuraa helposti arvioinnin hahmottomuus ja sumuisuus. Oppilaalla pitää olla heti opintojakson alussa selvä kuva, millä teoilla ja näytöillä mikäkin arvosana on saavutettavissa. Väitän, että näin ei peruskoulussa ole. On arvioinnin kriteerit, mutta niiden perusteella ei voi saada tiettyä arvosanaa, jos on ollut pois tunnilta liian useasti. Tai tietyn arvosanan voi saada vain ollemalla tunnilla, vaikka arvosanan kriteerit eivät täyty. Liisa Keltikangas-Järvinen sanoi vähän aikaa sitten, että samalla osaamisella oppilaiden välillä voi tutkimusten mukaan olla kahden arvosanan ero.

Samaan aikaan kun siirrytään kohti yksilöllisempää oppimista arvioinnin pitää muuttua selkeämmäksi. Pekka Peuran kehittämässä mallissa näin on, kokemukseni mukaan myös yleisemmin lukio-opetuksessa (jossa normatiivinen yhteinen koe määrittää toimintaa JA kyse ei ole oppivelvollisuuskoulusta). 

En kaipaa peruskoulun päättökoetta! Kaipaan selkeää arviointia, jossa erilaisten suoritusten merkitys on jokaiselle selvä jo etukäteen. Kaipaan monipuolisempia mahdollisuuksia osaamisen osoittamiseen.

Tässä linkki, jonka kautta pääsee hyvin alkuun arviointi-teeman pohtimisessa, oppimisen edistämiseksi jokaisen oppijan kohdalla:

keskiviikko 27. elokuuta 2014

Oppioikeus ja opetusvelvollisuus

On meillä mielenkiintoisia sanoja. Kalevi Kivistö kertoo Ylen Uutiset -sivuilla:

– Kyllähän se käsite oppivelvollisuus on 1920-luvulta peräisin. Silloin kun peruskoulua perustettiin, oli kovasti puhe siitä että koko käsite korvattaisiin oppioikeudella ja siitähän siinä itse asiassa on kysymys. Ilman muuta pitää tavalla tai toisella taata se, että kaikilla on mahdollisuus saada tällaisen yleissivistävään peruskoulutukseen, Kivistö toteaa.

Koko oppivelvollisuuskeskustelu kiertää kehää itse asian ympärillä. Peruskoulussa voisi tehdä aika paljon ihan ilman lisää rahaa. Ja toki paljon enemmän lisärahalla. Voisi ehkä mennä niinkin, että lisärahallakaan ei tätä ongelmaa ratkaistaisi. Mitä ongelmaa siis?

Suurin ongelma on se, ettei tunnisteta 'yhteistä ongelmaa' eikä sitten voida löytää yhteistä ratkaisua. Kunhan seuhdotaan.

Mikä on se päämäärä, johon peruskoulu on ratkaisu? Onko se ratkaistu hyvin nyt?

Vai yritetäänkö nyt ratkaista lisävuodella sitä, että peruskoulu on kyllä hyvä ratkaisu - päämäärä vain on nyt eri kuin peruskoulua synnyttäessä?

sunnuntai 24. elokuuta 2014

II asteen keskeytykset ovat seuraus, eivät syy

Peter Johnson, Pasi Sahlberg ja Martti Hellström jatkavat keskustelua oppivelvollisuuden pidentämisestä  tekstissä Oppivelvollisuusiän jatkamiselle ei löydy tutkimuksista tukea

Itselleni oleellisin kiteytys kirjoituksessa on tämä: "...koulutuksen varhainen keskeyttäminen tuon 3,5 prosentin kohdalla on oire jostakin isommasta ongelmasta, eikä ole itse ongelma."

Täsmälleen näin. Asioiden välillä on varmasti korrelaatio, mutta kausaalisuudesta se ei vielä kerro mitään. Toimenpiteen tehokkuus edellyttää aina syy-seuraus -suhteen ymmärtämistä oikein. Itsekin kirjoittajien ohella olen taipuvainen ajattelemaan, että kausaliteetti kyllä on, mutta niin että keskeytykset ovat seuraus jostain. Mistä, siihen kysymykseen meidän on löydettävä vastaus.

Ennen kuin tehdään ylipäätään mitään,
- pitää tunnistaa ongelma. Oma käsitykseni on oppimisen innon sammuminen - autonomian, kykenevyyden kokemuksen, merkityksen, yhteisöllisyyden puuttuessa?) ja
- määritellä toivottu lopputulos (ratkaisu havaittuun ongelmaan vs koulun institutionaalinen asema)

Rahaa ei kannata lisätä mihinkään eikä vähentää mistään ennen tuon kysymyksen ratkaisemista. Ja se on politiikkaa, joka  toivottavasti luodaan avoimessa yhteistyössä ammattilaisten kanssa ja ennen kaikkea maailman sivistyneimmän kansan kanssa.

Ratkaisuja kyllä on, kunhan löydetään se ongelma.

P.S. Olen päätynyt siihen ajatukseen, että koulua on alettu muuttaa luomalla painetta sen loppupäähän. Siten synnytetään muutoksen pakko aiemmille vaiheille. Miksi koulua pitäisi - muuten - alkaa muuttaa sähköistämällä sen viimeinen vaihe eli kirjoitukset? Siksi, että se luo pakon kaikille aiemmille tehdä sama? Miksi oppivelvollisuuden jatkaminen? Että koulun synnyttämät ja kouluun syntyneet aiempien vuosien ongelmat olisi pakko oikeasti ratkaista?

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Sellainen oppimisympäristö

A depiction of the world's oldest
continually operating university,
the 
University of Bologna, Italy - Wikipedia
Jäin tässä eilen miettimään tällaista.

Matematiikan perustaitojen aika merkittävääkin drillaavaa vahvistamista perustellaan sillä, että pitää pystyä toimimaan tilanteessa, jossa laskinta/älylaitetta ei ole saatavilla.

Miten valmistaudumme tilanteeseen, jossa autoa/lentokonetta/kahvinkeitintä ei ole käytettävissä?
Emme mitenkään. Pidämme tuollaista asetelmaa täysin typeränä ja keksittynä. Laskimen puutetta sen sijaan pidämme - minäkin -  täysin relevanttina arjen uhkakuvana, ja siten OPSin perusteena.

Miksi koulussa pitäisi vahvistaa sellaisia perustaitoja, joiden "perustavanlaatuinen tärkeys" on elämänmuodollemme vähäisempi kuin kuin vaikka sen autoriippuvuuden?

The Moscow Architectural School by PANACOM
http://retaildesignblog.net
Millainen on siis tulevaisuuden toimiva, pärjäävä ihminen esim. 2030?
Millaiset kyvyt hänellä on aikuisena?
Millaiset kyvyt hänellä on II asteen jälkeen?
Millaiset kyvyt 9-8-7-6-5-4-3-2-1-e luokan jälkeen?

Tuo kykypotentiaali pitää miettiä nimenomaan aikuisesta 2030 taaksepäin tähän päivään.
Tällä viikolla koulun aloittanut on se 2030 aikuinen. Mitä hänen pitää tänään oppia, jotta hän ei opettele turhia taitoja? Ja ennen kaikkea, mitä hänen pitää oppia, jotta hänelle on rakentunut ne palikat vuosi vuodelta, jotka hän 2030 tarvitsee? Kovin paljon ei saisi olla sellaisia polkujen alkuja, jotka jälkeen päin ajatellen eivä't johda minnekään, niillä vain käytiin kun ei muuta keksitty tai niillä poluilla oli vahvat jäljet seurata.

Classic Virtual reality HMD - Wikipedia
Käsialakirjoitus? Ei kai?
Päässälasku? En kyllä oikeasti tiedä
Paikallaan istuminen? Toivottavasti ei.
Auktoriteetin antamien tehtävien suorittaminen esim. 9 vuotta, jonka jälkeen saa alkaa vähän ilmaista mielipidettään? No ei.
Yksilön merkitykselliseksi kokemaa tekemistä? Kyllä
Pystyvyyden kokemusta? Kyllä
Autonomian kokemusta? Kyllä
Itsensä merkitykselliseksi yhteisön jäseneksi kokemista? KYLLÄ
Toisten merkityksellisyyden ymmärtämistä? Jep
Esteettisen ja eettisen kokemuksen tajua. Jep


Helpoin tapa (ei ainoa, mutta melkein välttämätön kuitenkin) muuttaa opettamista ja oppimista on muuttaa fyysinen ympäristö. Mitä asioita sinun tulevaisuuden ihmisesi osaa, kykenee, tuntee?

Sellainen oppimisympäristö.

torstai 19. kesäkuuta 2014

Avoin kirje NYKin uusille opettajille lv 14-15

Rehtori :)

Rehtorilla on eniten aikaa uudelle opettajalle rekrytointitilanteessa

Tämän olen karvaasti oppinut. Työn luonne on niin kiireinen, että en juurikaan ehdi uusia työntekijöitä opastaa. Siksi olen päättänyt käyttää jo rekrytointitilanteen hyväksi myös omien ajatusteni esiin tuomiseen. Haluan kertoa, millaiseen kouluun minä johtajana näen hakijan nyt pyrkivän. Kerron myös sen, millaisia uusia työntekijöitä haluan rekrytoida, jotta he voisivat tuoda uusia vahvuuksia yhteisöön siellä jo olevien tueksi ja lisäksi. Alla kirjoitan näitä näkökulmia auki niin uusille työntekijöille kuin muillekin lukijoille, siltä pohjalta mitä rekrytointikeskusteluissa jo puhuttiin.

Vaihtuvuutta

Isossa koulussa on aina paljon vaihtuvuutta henkilöstössä. Niin nytkin.
Joitakin mahtavia työntekijöitä hyvästeltiin muualle siirtymisen johdosta. Kiitoksia kaikille teille ja hyvää jatkoa! 

Töihin palaavat

Miso Orava, matematiikka ja kemia
Pekka Peltonen, historia ja yhteiskuntaoppi
Timo Vuorikallas, historia ja yhteiskuntaoppi

"Uusia"

Määräaikaisessa tai toistaiseksi työsuhteessa meillä aloittavia työntekijöitä, joista osa tosin jatkaa meillä uudella määräaikaisella työsuhteella  Tervetuloa NYKiin jokainen!

Annastiina Jokitalo, tekstiilityö
Anssi Pasila, kielet (jatkaa)

Heini Kärkkäinen, kotitalous
Kristiina Setälä, erityisluokanopettaja
Maija Aarva, biologia ja maantieto
Marita Larinaho, kotitalous (jatkaa)
Rauliina Ruohtula, kouluohjaaja 8.lk pienluokka
Kati Jalkanen, e-oppimisen resurssiopettaja
Heikki Marjamaa, liikunnan ja terveystiedon tuntiopettaja
Niina Karvinen, kielet (jatkaa)
Riitta Ilvonen, biologia ja maantieto / resurrisopettaja joustava pienryhmä
Tapio Tupola, ma-at
Taru ElGhoumri, kielet (jatkaa)

Auki olevia rekrytointeja:

Erityisopettajan viransijaisuus laitettiin uudelleen auki, koska päteviä hakijoita ei ollut.
Matematiikan ja fysiikan va. virka tullee auki kesän aikana, koska vakituinen viranhaltija siirtynee toiseen kouluun.

  

NYK on hieno koulu

NYK on hyvä suomalainen yläkoulu ja lukio, täydessä merkityksessä. Olen kiitollinen, että saan olla täällä rehtorina. Meillä on pitkät perinteet, jotka kantavat sotien taakse ja isovanhempien aikaan. Voimme omasta historiastamme nähdä, miten Suomessa on noustu yhdeksi maailman johtavista kansakunnista. Näemme myös sen, miten muuttunut aika ja yhteiskunta asettavat perinteiselle koululle uudet haasteet. Nuoret suuntaavat katseensa eteenpäin, niin mekin.


Teknologia ratkaisee? No ei!
Löydämmekö vastauksen nykyisen koulun haasteisiin, laskeviin  oppimistuloksiin, työrauhakysymyksiin, kiusaamisilmiöihin ja viihtymättömyyteen (jos mittauksiin jne. on luottamista; ehkä ne vain mittaavat eri asioita kuin mitä nykynuoret osaavat ja kysyvät asioita niin, että saamme negatiivisia vastauksia?) katsomalla entiseen menestykseen - uhrautumiseen, velvollisuudentuntoon, kovaan työhön, kunnollisuuteen - vai katsomalla niihin tekijöihin, joista nykynuori elämänsä rakentaa - omaehtoisuus eli mahdolisuus päättää ja vaikuttaa, kyvykkyys eli kokemus osaamisesta ja oppimisesta, kokemus omasta merkityksellisyydestä yhteisön jäsenenä, epävarmuus?

Itse ajattelen, että entisiä keinoja - ryhmämuotoisuutta, samojen asioiden tekemistä samassa tahdissa, velvollisuuden korostamista - on kokeiltu tarpeeksi, että voimme rohkaistua katsomaan uudesta kulmasta. Vanhoja hyviä keinoja voi käyttää edelleen, mutta muuttuvassa tilanteessa ja vähenevillä resursseilla on myös lupa kokeilla uusia keinoja.


Seuraavan vuoden kehittämisfokus 

Koulun kehittämisessä on monenlaista menossa. Perusopetuksen opetussuunnitelmaa, lukion tuntijakoa, koodausta, sähköisiä ylioppilaskirjoituksia, opiekelijahuollon muutosta, oppivelvollisuuden pidentämistä jne. Moni on siis näitä kouluasioita ehtinyt miettiä, mutta kovin yhtenäistä linjaa ei Suomessa näytä syntyneen. Se sopiikin suomalaiseen perinteeseen, jossa niin kouluilla kuin yksittäisillä opettajilla on ollut suuri autonomia. Koska yksi on muutoksen keskellä vähän turvatoinkin olo, voisimme yhdessä etsiä tietä kohti yhä parempaa oppimista, henkilökunnan työviihtyvyyttä ja nuorten hyvinvointia.

Itse ajattelen, että tällaisista palikoista voisi niin OPS kuin ensi lukuvuoden oppimisen kehittäminen nousta. Vähemmän o n enemmän. Kaikki suunnitelmat ja taulukot ovat täynnä valmiiksi, vaikka kaikkea uutta pitäisi saada mahtumaan. Siis otetaan lähtökohdaksi  Little Less, Little Better :)


Oppimisen kehittämisen toiminnallinen perusta voisi nojata Deci-Ryan'in ajatuksiin:


Autonomy (omaehtoisuus)

  • Jokainen ihminen haluaa olla autonominen ja saada mahdollisuuksia toimia omaehtoisesti, päättää itse asioistaan
  • Tämä pätee myös oppimiseen, joka on ihmisyyden ytimessä. Kun saan oppia asioita itse määräämässäni tahdissa ja järjestyksessäkin, olen motivoituneempi. Eikä enää ole edes tarpeen kouluia ihmistä toimimaan rattaana isossa koneistossa, koska sellaisia työpaikkoja on jäljellä enää kovin vähän. 


Mastery (kyvykkyys)

  • Osaamisen, pystyvyyden kokemus on tärkeä pohja oppimiselle. Seuraavaan asiaan kannattaa siirtyä vasta, kun edeltävä asia on opittu riittävän hyvin. Yhdelle riittävää on vain täydellinen, mutta toiselle riittää se minimi, jonka opettaja voi asettaa. Joka tapauksessa asiat on osattava niin, että seuraavan asian oppiminen on motivoitua ja mahdollista


Purpose (merkityksen kokemus osana yhteisöä)

  • Motivaatiolle ja hyvän elämän kokemukselle on tärkeää kokea olevansa osa yhteisöä. Pelkkä jäsenyys ei riitä, vaan edellytys on se, että jokainen kokee olevansa trarpoeellinen ja merkityksellinen osa yhteisöään.


Arvoperusta (Neff)

  • Self-kindness (tälle luonnollisesti ei ole suomenkielen käsitettä, liian nössö) eli ihmisen on osattava olla armollinen myös itselleen
  • Mindfulness - ajattelun ja olemisen taidot
  • Common humanity / yhteisöllinen humaanisuus



Kysynkin sinulta uusi NYKin opettaja, mistä itse innostut? Kerro se ja näytä se. Ole malli innostuneelle oppimiselle ja sille paneutumiselle, jonka oppiminen edellyttää. Ahkeruus ja tunnollisuus ovat edelleen aivan yhtä suuressa arvossa kuin ennenkin, mutta ne ehkä syntyvät eri polkuja kuin ennen? Työrauhakin voisi syntyä siitä, että jokaisella on itselleen sopivaa mielekästä telkemistä ja mahdollisuuksia vaikuttaa omaan tekemiseensä, omien kykyjensä mukaan ja opettajan ohjauksessa.
  
Voisiko innostumiselle löytää tilaa ja aikaa koulun sisältä? Google, joka on yksi maailman menestyneimmistä yhtiöistä, on tuottanut  suurimman osan menestystuotteistaan "20% periaatteen" avulla. Jokaiselle työntekijällä on oikeus ja velvollisuus käyttää 20% työajastaan mihin tahansa haluamaansa asiaan. Siis aivan mihin tahansa. Samaa on kokeiltu myös lukiossa USA:ssa hyvin tuloksin. Voisiko sitä tehdä myös Suomessa, NYKissä, suinun tunneillasi? Ei nykyisellä kurssisuunnitelmalla, mutta ehkä vähän sisältöjä karsien ja työtehoa nostaen? Voidaanko sillä saavuttaa esim. ainerajat ylittävillä projekteilla ilmiöpohjaisesti parempia oppimistuloksia, merkitystä, innostusta? Jos kiinnostuit, voit ladata A.J. Julianin lyhyen e-kirjan täältä.

Perinteisesti opettaja opettaa asian koko ryhmälle ja sitten jokainen oppii harjoittelemalla yksin ja itse. erilaisin tukitoimin yritetöäön pitöäö kaikki mukana ja taitaville kehitellään lisätehtäviä. Jos otetaan lähtökohdaksi se, mistä nuoret pitävät sekä se, mitä työelämä jo nyt vaatii, voidaan vaihtaa koko paradigma toisinpäin.  Jokainen oppii omassa tahdissaan, niin opettajan ohjauksessa kuin vaikka videoidewn ja kirjan tuella ja tekeminen muutetaan yhteisölliseksi yhdessä tekemiseksi. Tuolloin tulee esille myös ihmisten erilaisuuden rikastuttava puoli. Yhdessä tehdessä yksi keksii, toinen tietää, kolmas tekee - yhdessä on enemmän kuin kenekään yhden panos yksi.
Samalla jokainen omaa oppimistaan omistaessaan oppii arvostamaan tekemistä, yrittämistä ja oppimista. On siis ilo oppia.

Lopuksi vielä nostan esiin, sen, millaisilla asioilla me suomalaiset voimme pärjätä ja työllistyä jatkossa. Suyomi eli maasta, puusta ja isoista koneista, mutta maailma muuttui. Mistä Suomi elää: ei enää raaka-aineista vaan immateriaalisista jutuista: osaamisesta,  verkostoista, digitalisaatiosta, robotisaatiosta, verkoista ja verkostoista, paikallisuudesta, luontoelämyksistä. Niistöä asioista, jotka edellyttävät osaamisen arvostamista ja kulttuuria sekä juuri meidän toimintaympäristöämme. Missään vähemmässä meidän ei kannata edes alkaa kilpailla.

Sodanjälkeinen 50-luku oli jo nostalgisoitua, mutta kunnioitettavaa raatamisen, tottelemisen ja velvollisuudentunnon aikaa. Kannattaako 2010-luvulla kuitenkaan haikailla sinne takaisin? Minusta ei, koska voimme rakentaa uuden onnistumisemme seuraavien asioiden varaan:


  • Kekseliäisyys
  • Yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys
  • Merkitys
  • Osaaminen
  • Tottelemattomuuskin eli uskallus toimia toisin Jungner Uudessa Suomessa

Monipuolista oppimista kaikille!

Ja vielä loppuun. Uusi työntekijämme, lue perehdytysopas ja kommentoi sitä. Ensimmäisen jakson jälkeen tee itse siihen tarvittavat parannukset muiden uusien työntekijöiden kanssa.


Ai niin, mun oma lukuvuosisuunnitelma


Keskityn jakamaan hommia niin, että asialliset hommat tulee jaettua mahdollisimman tasana kaikille talossa. Ja minulle jäisi sitä aikaa kohdata kasvattajia ja kasvavia, iästä riippumatta. Auttakaahan minua tämän tavoitteen saavuttamisessa!

perjantai 2. toukokuuta 2014

Millaisen maailman haluat?

Tänään luin kolme kirjotusta, joissa kiteytyi minulle se, millaisessa koko maailma koskevassa taitekohdassa olemme ja miten jokaisen on  otettava siihen kantaa. Kuten aina, se että ei ota kantaa, on kannanotto sekin.



BUILDING A KNOWMAD SOCIETY IN ECUADOR
Lähde https://www.educationfutures.com/2014/05/01/building-a-knowmad-society-in-ecuador/

"Suurin ongelma on, että koulut tekevät juuri sitä, mitä ne on suunniteltu tekemään". Ei ihan perussettiä, mutta niinhän se on. Kun koulu tekee sitä mitä on suunniteltu, se valmistaa tänään eilisen käsityksiin huomisen tarpeista
Olemmeko todella siirtyneet jo niin pitkälle, että OPS on käsitteenä mahdoton? Jos pitäisikin luoda vain arvopohja ja varmistaa parhaat mahdolliset fasilitaattorit, eli opettajat? 
Mielenkiintoista!

Lähde: http://yle.fi/uutiset/tutkimus_kantaa_ottamaton_ihminen_on_kuin_kala__miten_paatokset_pitaisi_tehda/7217492

Kyse on myös siitä, että oppii ja haluaa olla aktiivinen toimija. Aika moni asia opettaa ja harjoittaa olemaan toiminnan kohde: muut päättävät, minä sitten valitan ja himmailen.
Kansalaisaktiivisuus ei ole vielä se "perustapa" toimia. Ehkä vähän ajanpäästä on, kun opetussuunnitelma edellyttää ottamaan oppilaat mukaan opetusmenetelmien valintaan ja OPS:n kehittämiseen. Tulisiko sitten jo koulusta kansalaisia, jotka itse ilmaisevat mielipiteensä ja itse ovat valmiita toimimaan tärkeän asian puolesta?
Ja onhan niin jo nytkin. Aktiivisuus vain kanavoituu virallisten foorumien ja kokoushuoneiden ulkopuolelle.



Venäjä jatkaa sananvapauden rajoittamista internetissä

Lähde: http://yle.fi/uutiset/venaja_jatkaa_sananvapauden_rajoittamista_internetissa/7217300

Koska bloggaaja  ei voi tarkistaa tietojaan 100-prosenttisesti, hän ei voi täysin varmasti tietää, loukkaako hän tekstillään jonkun tunteita tai kaupallista mainetta. Silloin riski lain rikkomiseen on liian suuri ja moni bloggaajista lopettaa arkaluontoisista asioista kirjoittamisen, Fedotov arvioi.

Tällä saavutetaan se,. että vain  yhdenlainen näkökulma leviää ja ajattelu yhdenmukaistuu 

Mistä siis on kyse?


Kyse on arvovalinnasta.

MINÄ haluan, että:
  • jokainen saa mahdollisuuden oppia, innostua ja löytää oman paikkansa
  • jokainen antaa muille mahdollisuuden samaan
  • näin kompleksissa maailmassa erilaisten näkökulmien vuorovaikutus seuloo esiin parhaat tavat toimia
  • ja ennen kaikkea:
Jakaminen, 
avoimuus, 
luottamus, 
vapaus
lisääntyvät 

Venäjällä on päätetty toisin. Mitä me päätämme: internetin ja sananvapaudesta, Suomesta, koulusta, ihmisyydestä? Minkä puolesta sinä toimit? Se, että et toimi on kannanotto - kenen puolesta?

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Opettaja muutoksen mutakuopassa

Koitin vähän mielikuvituksellisempaa otsikointia, jos herättäisi kiinnostusta :)

Olen paljon pohtinut opettajan työn muutosta, koska väitän, että maailma on muuttunut ja sen seurauksena sekä oppijat että oppiminen. Miten opettaminen voisi pysyä ennallaan.

Miten asiaan pitäisi suhtautua? Luulen, että aika moni opetus- ja kasvatusalalla oleva on tässä työssä siksi, että haluaa vaikuttaa siihen, millainen tulevaisuuden maailma on. Itse näen asian niin, että se toivottu muutos tapahtuu

muuttamalla ensin koulu sellaiseksi, että se sopii tähän maailmaan. 

Sen jälkeen - halutessaan - voi hyvin toimivan koulun avulla

pyrkiä muuttamaan maailmaa sellaiseksi, mitä pitää toivottavana tilana. 

Mutta järjestys on näin: ensin muuttuu koulu, sitten ehkä maailma. Millainen on sitten opettajan osa tässä ajassa ja tämän ajan koulussa? Piirtelin siitä kuvan, Facebookin, Martti Hellströmin ja muiden innoittamana.

Jos halutaan tehdä jotain, se edellyttää oikeita resursseja juuri halutun tavoitteen toteuttamiseksi.
Ylemmässä pallossa on hahmotus siitä, mihin opettajan "perustyö" keskittyi entiskoulussa (ja kaipuu on vähän vieläkin).

Alemmassa pallossa on hahmotus siitä, mihin kaikkeen opettajan pitäisi entisen "perustyön" lisäksi kyetä. 
Tulevaisuuden koulusta en tässä sano mitään, pysytään nyt vain menneessä ja tässä päivässä.

Miltä tilanne näyttää?

Vaikka pallot ovat aika viitteellisiä ja puutteellisiakin, opettajan työ on perustavanlaatuisesti muuttunut ja muuttumassa. "Normaalin opetuksen" lisäksi on tullut todella paljon vastuita, jotka jonkun on koulussa hoidettava. Osittain nuo vastuut on opettajalle määriteltykin, mutta enemmän on kyse siitä, että koululla on uusia tehtäviä, mutta ei uusia työntekijöitä / resursseja. Viisaatkin opettajat toivovat, että ne hommat hoitaisi "joku", esim. rehtori. Samaan hengenvetoon kyllä huomataan, että entisissäkin näyttää olleen rehtorille liikaa. Mutta tehtävä on eikä asioita pysty takaisin päin virastoonkaan delegoimaan.

Mitä asialle voisi tehdä?

  1. Hankitaan kouluun uusia työntekijöitä tai työntekijäryhmiä? Ei kovin uskottava visio talouden näkökulmasta?
  2. Jaetaan uudet vastuut koulussa olevien henkilöiden kesken. Siis pääosaksi opettajien, joita kouluissa on eniten. 
  3. Jos otetaan / kun joudutaan ottamaan hoidattavaksi uusia tehtäviä, tarvitaan aika-/henkilöresurssi niiden hoitamiseen.
  4. Koulussa on osaavia ja halukkaitakin opettajia, jotka osaisivat ja pystyisivät nämä asiat tekemään.
  5. Ihmisten kyvyt ja haluat vaihtelevat, ja johtamisen/organisoinnin avulla voidaan jakaa sopivat tehtävät sopiville henkilöille. 
  6. Se mihin ei aika riitä jätetään tekemättä.
  7. ONGELMA: Opettajien palkkaus koostuu lähes kokonaan "normaalin opetuksen" korvaamisesta. Ei toimi. 
  8. Opetus tulee kyllä hoidettua niin kuin ennenkin. Koska suurin osa pikkupalloista on sellaisia, että ne oikeasti pitäisi saada tehtyä, opetus ei kuitenkaan suju. Ei suju, koska oppilas ei ole siinä tilassa, että opettaminen olisi se teko, jota hänen hyvinvointinsa ensimmäisenä kaipaisi. Palaamme siis siihen, että "normaali opetus" on OVTESin kannalta ihan ok kuvaus opettajan työstä, mutta oppilas ei voi hyvin eikä koulu toimi hyvin. Eikä silloin  voi hyvin myöskään opettaja, mikä oli ainakin yksi OVTESin tavoite, työnantajan edun lisäksi. Työnantajankaan etu ei toteudu, sillä vaikka sopimuksia noudatetaan, lopputuotteena ei tule sitä, mistä maksetaan (ja sen löytää OPSin perusteista, niin 70-, 80-, 90-, 2000- ja 2010-luvun versioista). Kenenkään etu ei toteudu parhaalla mahdollisella tavalla.


Jos halutaan,että koulun uudet vastuut pystytään hoitamaan asiallisesti, tarvitaan uusi opettajan työn määritys - siis OVTES. Sen on muututtava sellaiseksi, että se tunnistaa kaiken koulussa tarpeeliseksi määritellyn työn samalla tavalla työajaksi ja palkan perusteeksi. Tarvitaan siis työaika, jota voidaan (miten nyt johtaminen halutaankin hoitaa) yhdessä allokoida kaikkiin niihin tehtäviin, jotka koulussa on saatava tehtyä.

Ollaan ison asian äärellä!

Ruotsissa on surkea koulu, kerrotaan. Ruotsissa on ratkaistu monta edellä kuvattua ongelmaa. Tanskassa tulee kuulemma kokonaistyöaika opettajille.
Meillä on pedagoginen vapaus ja paljon loistavia opettajia. Tilastollinen tosiasia on, että on paljon huonojakin (kaikista ei ole voinut tulla rehtoreita). Kannattaako meidän lähteä parantamaan laatua valvomalla huonoja ja sammuttamalla samalla loistavien intoa?
Mitä Ruotsissa ja muualla on tehty väärin? Mitä meillä on tehty oikein?

Miksi koulu on tärkeä? Mitä tehtävää koulu Suomessa 2014 tekee ja mitä sen odotetaan tuottavan? 

Ja onko koulu ylipäätään niin tärkeä? Vai miksi ruotsalaiset pärjäävät meitä paremmin kaikessa muussa paitsi koulumenestyksen testauksessa?

Anyway, ollaan sellaisessa pussin perässä, että ilman jotain päätöksiä kuhisemme täällä keskenämme emmekä saa mitään aikaan. Ja se on tosiasia, että ei koulu Suomessa niin hyvä ole, etteikö sitä voisi oikeasti vähän parantaa!


sunnuntai 6. huhtikuuta 2014

Protokoulussa, miettimässä tulevaisuuden koulua - mielikuvituskoulua!

Millainen on koulun paradigma:
Tavoite oli saada pellon laidalta porukka tehtaalle ja vielä aika samanlaisilla valmiuksilla ja saamaan aikaan, jotta hihna pyöri.

Tuo toimi yllättävän pitkään yllättävän hyvin. Lukiossa siitä voi nykyäänkin vielä haaveilla, koska porukka tulee sisään 9 vuoden preppauskurssin jälkeen ja keskiarvorajan ylitettyään. Tosiasiassa ei toimi, koska oppijat ovat jokainen yksilöitä taidoiltaan, päämääriltään ja asenteiltaan.

Miltä näyttää nyt?
Koulun ryhmämalli rykii.
Opettaja opettaa ryhmää ("roiskaisee settinsä kohti ryhmää ja toivoo että edes 20% osuu" tai jotain siihen suuntaan sen joku sanoi), oppija oppii yksilöllisesti. Tulokset mitataan, jotta yksilölle voidaan antaa arvosana ja myös laittaa oppijat järjestyksen tulevia opinahjoja varten. Kärjistän toki kovasti.

Kun yhteiskunta ja itse elämä, Irmeli Halisen sanoin, ovat muuttuneet, koulu on mahdottoman tehtävän edessä. (Tähän viittasi prof Jarkko Hautamäki perjantaina Tulevaisuuden Peruskoulu-hankkeen seminaarissa: kun oppimistulokset ja asenteet ovat laskeneet KAIKISSA ryhmissä ja Suomen osissa, muutos on koulun ulkopuolella. Minun sanoin: koulu ei sovi nykyelämään ja yhteiskuntaan).

Kun jokainen on yksilö kokemuksineen, merkityksineen ja tavoitteineen, opettajan työn mahdollistamiseksi ryhmäkokoa pitäisi pienentää. Itse asiassa ryhmäkokoa  pitäisi pienentää siihen asti, että ryhmäkoko = 1. Silloin opettaja voisi opettaa ryhmää ja kohdata jokaisen yksilöllisesti.

Samaan aikaan oppiminen on sekä itsessään että  yhteiskunnallisena valmiutensa yhä enemmän ryhmäprosessi:  Opin vuorovaikutuksessa muiden kanssa, opin vuorovaikutukseen muiden kanssa, saan tyydytystä vuorovaikutuksesta muiden kanssa, koen merkitystä vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tästä kertoi perjantaina mm prof Kirsti Lonka.
Myös osaaminen on  vuorovaikutuksellista - ryhmän osien summa, oli ryhmä f2f, verkossa tai niin kuin usein, molempia. Nykyään harva voi ajatella osaavansa itse ja yksin, eikä siihen ole edes syytä pyrkiä, kun asian voi tehdä nopeammin, tehokkaammin, paremmin ja merkityksellisemmin.

Onko koulu väistämättömän paradigman muutoksen edessä? Että opetetaankin yksilöä, opitaan yhteisössä? Voi kuulostaa triviaalilta, mutta muutos on huima, jos siihen lähdetään. Itse näen sen  väistämättömänä, voimme päättää lähinnä muutoksen ajan ja tavan. Sekin, että emme tee mitään on vahva päätös.

Millaiseksi muuttuu oppiminen, kun sen merkityksen luo yksilöllinen oppija? Millaiseksi muuttuu opettaja, kun hänen tehtävänsä onkin luoda askelmerkkejä ja virstanpylväitä opinpolulle, jolle oppija lähtee tutkimusmatkalleen? Millainen on se koulu - oppimisen basaari, kuntosali ja  pyhättö - jossa oppimisen uudet haasteet ja mahdollisuudet toteutuvat?

Niin että yksilö kasvaa omaan maksimiinsa, tärkeänä osana omaa yhteisöään lähellä ja kaukana.

Näitä pohti eilen Protokoulu-tapahtuman väki ja jatkoa seuraa. Aikaansaannoksia on jo nähtävissä Protokoulun  fb-tapahtumasivulla ja myöhemmin kootummin http://protokoulu.fi nettisivulla ja muuallakin. Tervetuloa mukaan muutaman peruskoulua ja maailmaa!

maanantai 31. maaliskuuta 2014

Some opettajan välineenä

Piti kirjoittaa tämä muistiin ihan itsellekin. Facebookissa on tänään käyty alla oleva keskustelu, jossa tulee hyvin arkisesti selville se, miten somea käytetään välineenä, miten se tuottaa ongelmia ja miten niitä somessa ratkaistaan. Somaa, sanon minä.


Apuva! Mikä neuvoksi seuraavaan ongelmaan: olen teettänyt lukiokursseilla google-lomakkeilla tehtäviä, joista saadut pisteet otetaan huomioon kurssiarvosanassa. Olen lähettänyt googlelomakkeen http-linkkinä wilman kautta ko. opiskelijaryhmälle. Nyt olen törmännyt siihen ilmiöön, että vastauksissa on spammipostia: joku opiskelija on ilmeisesti levittänyt nettilinkkiä jonnekin keskustelusivustoille ja saamani vastaukset ovat olleet erittäin epäasiallisia nimimerkkejä myöten... En haluaisi luopua google-lomakkeiden käytöstä esim. arvioinnin helppouden (Flubaroo-työkalu) takia. Pystynkö rajaamaan lomakkeiden palautuksen vain ko. opiskelijoihin?
Like ·  · 


Lähde: https://www.facebook.com/groups/237930856866/permalink/10151970624241867/?stream_ref=2
(Sitä en oikein tiedä., onko tuollainen lainaus oikein tehty... Tein nyt kuitenkin.)

Toinen kirjoitus, jonka jakoi Matleena Laakso samasta aiheesta:
Koukussa livertelyyn. Twitter on parasta, mitä some voi opettajalle tarjota!
Petteri Mikkonen: "Opettajat voivat käydä koulutuksissa, mutta niillä ei ikinä voida saavuttaa samaa tietomäärää, kuin aktiivisesti sosiaalista mediaa seuraamalla."