keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Minä - rehtori digiajassa

Toiminnot: 
Nurmijärvellä alkaa huomenna kaikkia rehtoreita koskeva koulutus "Rehtorit digiajassa". Päätin kirjoittaa, millaisessa digiajassa minä elän. Toisaalta yksi opettaja sanoi, että olen esimerkki siitä, millaiseksi  ihminen tulee digistyessään oikein pitkälle. No, tällä tavalla olen tullut, tällaiseksi:

Joka aamu alkaa ja myös päivä päättyy sosiaalisen media silmäilyllä. Tähän liittyvät seuraavat palvelut

Feedly

Seuraan 270 blogia tai muuta syötettä. Se ei ole mitenkään mahdollista ilman "sanomanlehden selaamiseen" verrattavaa välinettä. Sellainen on Feedly. Se näyttää minulle lööppimäisesti kaikki uudet jutut, joista sitten avaan mielenkiintoiset. Paras väline lukemiseen on tabletti, ei pc.


Hootsuite, TweetCaster

Twitter ja Facebook ovat mainioita välineitä, mutta tavaraa tulee liikaa. Otsikossa mainitut mahdollistavat monen asian saamisen samalle ruudulle: Twitter-virta, tietty twiittaaja, tietty #hashtag...

Hesari

No, sen te jokainen tiedätte. Luen sitä. Erona paperiseen on, että jaan ajatukseni Twitteriin ja Facebookiin. Useimmiten ei vielä siihen aikaan ketään muuta kahvipöydässämme istukaan.

Twitter

Twiittaan lähes päivittäin ja usein paljonkin. Osallitun keskusteluihin, kommentoin ja joskus kyselen.Twitter on mainio välinen seurata, mitä on meneillään

Facebook

Päivitän vähän "tilapäivityksiä". Osallistun ryhmiin - nämä ovat nykyään tosi tärkeitä foorumeita. Seuraan aika vähän uutisvirtaa.

Scoop.it

Voin kerätä yhteen aiheeseen liittyvät linkit tänne, suoraan klikkaamalla selaimen palkissa olevaa "nappia". Voin kommentoida linkkiä ja jakaa sen edelleen. Kerään seuraavia Scooppeja:
  • Mielikuvituskoulu
  • GoogleAppsForEducation
  • Robotiikka, rakentelu, ohjelmointi, arduino
  • Tabletit

Tähän kuuluu myös muita, kuten:

YouTube

YouTubea käytän niin kuin kaikki muutkin. Katselen mielenkiintoisia juttuja ja tilaan kaikkein mielenkiintoisimpia tekijöitä. 

  
Jos haluat oppia jotain, ohje etsitään nykyään YouTubesta, oli kyse sitten ihan mistä hyvänsä. Vaikka teksti on oleskeli luontevaa tapa tutustua jonkin asian, teksti ei koskaan ole videoita kätevämpi ohjeen tekemiseen ja toisaalta ymmärtämiseen.
Tavoitteena olisi aloittaa myös vlogaaminen, mutta kynnys on osoittautunut yllättävän korkeaksi :)

YleAreena

Tätä lähinnä kuuntelen, esimerkiksi pyörää ajaessa. Kuuntelen YlePuheen mainioita ohjelmia: Maria Pettersson, Perttu Häkkinen, Kalle Haatanen, Jari Sarasvuo. Suosittelen!

TedTalks

Mainioita inspiraatiopuheita löytyy täältä.

Netflix

En katso oikeastaan ollenkaan telkkaria. Silloin kun haluan viihdettä, katson Netflixiä. Harvoin.

Oma julkaiseminen

Usein käy niin, että Hesari saa kirjoittamaan jotain Twitteriin tai Facebookiin. Se saattaa johtaa ajatukseen, joka kaipaa laajempaa pohtimista ja päädyn blogaamaan.

Blogit

Blogien kirjoittaminen on minulle tosi tärkeää. Se on ennen kaikkea omien ajatuksien selvittämistä ja jonkinlaista "julkaisemistakin". Saatu palaute ja käyty keskustelu kannustavat. Keskustelu käydään nykyään useimmiten Facebookissa, joskus Twitterissä ja hyvin vähän suoraan blogin kommenteissa.


IFTTT

Haluan kertoa muille, kun bloggaan. Voisin laittaa twiitin ja laittaa face-päivityksen. sen voi tehdä helpomminkin. IFTTT tekee seuraavaa (kun määrää sille säännöt)

Kun [bloggaan] -> [twiittaa] => {Blogasin (tekstin aihe}
Kun [bloggaan] -> [päivitä FB] => {Blogasin (tekstin aihe}

Animoto

Tee kuvista ja videopätkistä näyttävä video. Opettajille edu-lisenssi., joka ei maksa. Helppo ja kiva, vähän simppeli kyllä. Alla esimerkki, tekijänä Paavo silloin 12v.

Ei julkaisemista, mutta ylläpitämistä

Facebook-ryhmät

Ylläpidän ryhmää GAFE Finland - Google Apps For Education Suomi, jossa jaetaan kokemuksia ja tietoja sekä kysytään neuvoa. Sellaista ei vain ollut, joten perustin sen.

Tapahtumat yms.

Vedän Kuumapop-sceneä, en oikein keksi sille parempaakaan sanaa. Kuumapop on tapahtuma, sarja tapahtumia sekä tapa ajatella uusiksi. Kuulun myös ajatuspajaan nimeltä Mielikuvituskoulu.

Olen myös Koodaustunti perustaja ja ylläpitäjä. Koodaustunnilla on myös Facebook-tapahtuma https://www.facebook.com/events/552063884884177/.


Perustyökalut, joita käytän rehtorina ja opettajana

Rehtorina

Any.Do

Ajanhallinta- ja tehtävälistasovellus, joka on minulle korvaamaton. Integroituu hyvin Chrome-selaimeen ja antaa mm. tehdä sähköpostista tehtävän. Kuva tabletista:


Trello

Trello on mainio suunnittelun, projektityön ja työn jakamisen/seurannan väline. Ja kekseliäästi sitä voi käyttää moneen muuhunkin. 


Evernote

Sveitsinarmeijan linkkari. Väline, jolla voi tallentaa kaikkea - linkkejä, muistiinpanoja, kuvia, videoita - ja käsitellä niitä muilla laitteilla, järjestellä ja jakaa. Erittäin monipuolinen!


ja liukuen kohti opettamista:

Helmi-Wilma

Kaikki tietää :)

Mindomo

Yksi monista mindmap-työkaluista. Käytän, koska siitä saa suoraan esityksen ja koska se toimii hyvin selaimessa, työpöytäohjelmana ja Android-laitteissa.


Google Apps for Education

on Googlen ilmaiseksi kouluille tarjoama palvelu, jossa kaikilla on tunnukset, sähköpostit, yhteiseditoitavat dokumentit, ryhmät, kalenterit. Korvaamaton, kun käytön on aloittanut. NSA tietysti mietityttää. Vaikka on ilmainen, olen tietoinen, että totutamme tässä Googlelle käyttäjiä, Vaihtoehdoissa on sama pulma (Microsoft, Apple). Kerron ihan lyhyesti GAFEn eduista:

  • käyttäjätunnukset ja ryhmät: koulu voi luoda tunnukset ja tehdä ryhmiä ('7lk', joka kuuluu ryhmään 'oppilaat'; 'opettajat'; 'koulu', johon kuuluvat kaikki. Myös ulkoisi käyttäjiä voi olla mukana kuten 'johtokunta')
  • sähköposti GMail, jossa on käytössä em. ryhmät
  • Tiedostojen jako Drive, jossa voi jakaa käyttäjille tai ryhmille; katselu-, kommentointi- tai muokkausoikeudella
  • Tärkeitä tiedostoja voi myös säilyttää siellä - kaikilla on aina sama, ajantasainen versio
  • lomakkeet on tosi näppärä väline kyselyihin
  • kalenteri, jossa tapahtumia voi jakaa samoilla periaatteilla; myös tiloista voi tehdä kalenterin 
  • helposti muokattavat sivustot, esim. kotisivujen tekemiseen
  • Hangout-videoneuvottelu, jossa voi myös samassa ikkunassa editoida yhteistä dokumenttia 
YouTube ei kuulu GAFE-pakettiin, mikä on vähän harmi. Ilmainen ja mainio palvelu kaikkiaan.

Answergarden

Helppo tapa kerätä mielipiteitä tai teemaan liittyviä ajatuksia

Socrative

Mainio yksinkertainen, mutta nykyään myös monipuolinen väline opetuksen vuorovaikutteisuuteen. Jokainen oppii käyttämään ja toimii kaikissa laitteissa! 

Todaysmeet

Yhden kokouksen twitter :)

Oppimisympäristöt

Pedanet

Suomalainen mainio verkko-oppimisympäristö, johon integroituu hyvin E-Oppi-kustantajan materiaalit. Pilotoimme näitä peruskoulussa Opus-hankkeessa

Tabletkoulu 

Toinen verkko-oppimisympäristö, jota pilotoimme lukiossa (Sähköinen lukio -hanke)

Sekalaisia palveluita, joita käytän silloin tällöin, jossain tietyssä tilanteessa tai olen joskus käyttänyt

LinkedIn

Ammatillisen verkostoitumisen väline, jossa en ole kovin aktiivinen, mutta käytän.

Foursquare

Paikantamispalvelu, jota osaan käyttää ja välillä käytin paljon, nykyään, kun haluan halvemman hampurilaisen Hesessä.

Murobbs

Ihan perinteinen keskustelualue. Tällaista se oli 20 v sitten ja on siis vähän vieläkin :)

(Sometu-)Ning

Yhteistyöalusta

Wikispaces

Wikialusta yhteisölliseen tuottamiseen.

Prezi

Esitysgrafiikkaa, joka oli vuosi sitten ihmeellistä ja nyt yhtä tylsää kuin powerpoint.

Popplet

Popplet on suoraan selaimessa toimiva suunnittelu- ja mindmaptyökalu, jolla tehdään "kuplia, joita voi yhdistellä ja liikutella. Voi jakaa, tehdä yhdessä ja mahdollistaa myös esityksen. Helpompi kuin Prezi

Dropbox

Yksi pilvipalvelu, jota käytin pelkästään ennen kuin Googleen tuli online-yhteiseditointi

Diigo

Sosiaalinen kirjanmerkkipalvelu. Käytin vielä vuosi sitten tosi paljon, mutta nyt en enää juurikaan. Evernote ja Scoop.it ovat korvanneet sen tällä erää.


Ja viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä: Chrome-selain

Selaimella on väliä. Selain tallettaa salasanat, antaa jatkaa samasta kohdasta eri koneella, on alusta laajennuksille, jotka helpottavat elämää.



2 kommenttia:

  1. Mikko saanko näyttää tätä mun kollegoille? Sä olet ihan unelma ja osotus siitä, että on se mahdollista. Viime kk on taas ollut niin paljon sitä marinaa, että ei ole aikaa, ei osata jne?

    VastaaPoista