lauantai 10. syyskuuta 2016

Tulevaisuudesta

Kolmekymmentä vuotta sitten oli aika helppo nähdä, että digitalisaatio tulee muokkaamaan maailman ihan uudeksi. Voi olla, että kaikki eivät merkkejä nähneet. Toiset näkivät jo aiemmin, jotkut myöhemmin, jotkut eivät koskaan.
Nytkin voi nähdä. Asioita, jotka tulevat väistämättä toteutumaan. Asioita, joiden pelkää toteutuvan. Asioita joiden toivoisi toteutuvan.
Aika oleellista on ymmärtää, että nykyisyyttä emme voi muuttaa. Se on meille aiemmin annettu. Sen sijaan, juuri nyt voimme muuttaa tulevaisuuden. Tarvitaan arvoja, unelmia, tahtoa - ja yhteisiä tekoja.

Miten ajattelen yhdessä, kiitos juuri sinun!

Kiitos sinulle someystäväni, teet minut onnelliseksi ja viisaammaksi joka päivä!

Päätin äsken laittaa blogiin yhden ajatelman, joka syntyi Facebookissa vastauksena keskusteluun viisaan ystäväni Merja Kankaan kanssa.

Haluan nyt kirjoittaa talteen ja näkyville tämän - jonka paradoksaalisesti jaan juuri kanssa-ajattelijoideni kanssa uudelleen - ajatuksen:

Facebook ja koko some toimii yhteisen ajattelun välineenä. En keksi ajatuksia itse tai yksin. Luen jotain mielenkiintoista ja jaan sen toisten kanssa, vaihtoehtoisesti kommentoin jonkun toisen jakamaa.

Keskustelu saattaa välillä olla kohdalle osuvan ihmisen kanssa kasvokkain, yhtä kaikki lisäarvoa syntyy ja ajatus kehittyy.

Näin some toimii hyvän puolesta ja rikastuttaa ajattelua. Samoin se kyllä toimii myös ajattelun kapeuttajana, jos itsellä ei ole halua oppia, ymmärtää ja koko ajan laajentaa näkemystään.

Siksi sosiaalisen media, kaikista varjopuolistaan huolimatta.

Julkaisen tähän perään muutaman muunkin samalla tavalla syntyneen ajatusaihion. Keräsin ne talteen facesta parin viime viikon ajalta.

Koulu tasapäistää!

Koulu tasapäistää? Se on ehdottoman totta, koska siksi koulu on olemassa. Sen tehtävä luoda yhteistä kokemusta ja yleissivistystä, kaikille.

Hukkaako koulu tässä jotain? Ilman muuta. Lähes jokainen voisi jossain asiassa olla keskivertoa parempi. Koulu voisi paremmin tukea yksilöllisyyttä yhteisöllisyyden rinnalla.

Löytyvätkö erityislahjakkuudet varhain ja seulomalla? En usko - ajattelen, että sitä on samoin kuin urheilussa. Lapset kehittyvät eri tahdissa ja varhain nähtävät erot ovat usein jotain muuta kuin yksinkertaista "lahjakkuutta".

Annetaan siis kaikille tilaisuus kasvaa ja kehittyä omaan parhaimpaansa, merkityksellisenä yhteisölleen ja tärkeinä itselleen.

Hei, toivon että sinulla on tosi kiva päivä tänään!

Aloitetaanko tästä lähtien #wilma- ja #helmi-viestit sun muut:

"Hei, toivottavasti voit hyvin tänään!" - lisää hyvää mieltä maailmaan :)

Vai pitäisikö olla vielä henkilökohtaisempi:

"Hei, toivon että voit hyvin tänään!"

#hyvänpuolesta

Luokka, ryhmä ja viihtyminen

Yksi iso ajatusvirhe on, että huonosti toimiva ryhmä pitää hajottaa.

Huonosti toimiva luokka == aikuisten tekemätöntä työtä.
Huonosti toimiva ryhmä luokassa == "teillä on ryhmän muodostuminen vielä niin kesken, että tämän ryhmän on jatkettava yhdessä".

Oma kokemus on, että kun ryhmään panostetaan ja se vastuutetaan, sitä autetaan kasvamaan ja kehittymään, se myös onnistuu.

Koulussa ongelma on joskus se, että ryhmää ei oikeasti ole. On lauma yksinään työskenteleviä oppilaita, joilla ei ole yhteistä päämäärää eikä yhteisiä keinoja sen saavuttamiseen.
Silloin ryhmä on lauma, jossa vahvin voittaa ja kiusaaminen on keino pysyä hierarkian yläpäässä.

Ihmisen hyvinvoinnin ja merkityksen kokemuksen - siis sen hemmetin "viihtymisen" - kannalta tärkeää on, että kokee olevansa tärkeä, arvokas ja merkityksellinen jäsen ryhmässä, jonka itse kokee tärkeäksi, arvokkaaksi ja merkitykselliseksi.

tiistai 30. elokuuta 2016

Perustiedot kuntoon!

Kumpi tuottaa enemmän yhteistä hyvää, se että annetaan innostuksen elää ja kasvaa vai että tehdään varmistuksia niille, joita ei kiinnosta?

Minusta tämä ei ole jokotai. Perustietoja tarvitaan. Niitä voi hankkia etukäteen, just in time , learning by doing, tai myös jälkikäteen. Se että tehdään ja kokeillaan ei tarkoita perustietojen väheksymistä.

Arkikokemus sanoo, että suurin osa oikeista asiantuntijoista on ensin kiinnostunut ja sitten tehnyt ja oppinut. En tunne oikein ketään, joka olisi esim. opiskelut elektroniikan perusteet ja sitten innostunut värkkäämään. Tai sama autojen korjaamisen kohdalla. Laita tuohon tilalle salibandy, ja vastaus on ilmeinen - tekemällä oppii ja teoria tulee jos tulee. Entä matematiikka? Siinä jää jo miettimään onko 'perustietojen oppiminen' mahdollista ilman, että sitä edeltää omatoiminen tekeminen matematiikan parissa.

Sen sijaan toisin päin tunnen ihmisiä, joiden osaaminen perusteista erikoisosaamiseen on häkellyttävää.

Mietin, onko meillä paradigma oikein ja kohdillaan? Perustiedot kyllä, mutta pitääkö ne (kaikki) hankkia "etukäteen"?

Toiset kyllä kiinnostuvat teorian kautta, mutta he yleensä kiinnostuvat nimenomaan siitä teoriasta. Osaamista ja oppimista on monenlaista, pitääkin olla.

Perimmältään kysymys taitaa olla induktiivisesta ja deduktiivisesta päättelystä. Ensimmäinen on lähempänä kokemusta ja mahdollista pienemmillä pohjatiedoilla. Deduktiivinen päättely ja tutkimus luonnollisesti taas edellyttää erinomaista tiedonalan tuntemusta.

No, minusta molemmille on paikkansa. Mutta oppimisen halua ei korvaa mikään!

sunnuntai 21. elokuuta 2016

Vihdin kirkonkylään salibandyyn soveltuva liikuntahalli!

Tyttöjä pelin tiimellyksessä
Kirjoitan oikeastaan ensimmäistä kertaa blogiini jostain muusta itselle merkityksellisestä kuin oppimisesta ja koulusta. Mutkan kautta tämäkin liittyy kouluun: Vihdin kirkonkylässä oleva perinteikäs opinahjo Vihdin yhteiskoulu on ison uudisrakennusprojektin edessä. Koko vanha rakennus lukuunottamatta uusinta osaa puretaan ja tilalle rakennetaan kunnan eri toimintoja yhdistävä Campus. Aivan mahtavaa, olen ylpeä kotikunnastani Vihdistä. Täällä todella panostetaan uusiin ja terveisiin koulurakennuksiin JA samalla monipuoliseen kulttuuri-, liikunta- ja nuorisotoimintaan!
Silti itselle ja sadoille muille vihtiläisille tällä hetkellä todella tärkeää on saada salibandyn harjoitus- ja peliolosuhteet kuntoon. Salibandy ja sähly ovat parasta osallisuutta, liikunnallisuutta, harrastamista ja kilpaurheilua matalalla kynnyksellä. Siksi olen ottanut yhteyttä moniin paikallisiin toimijoihin seuraavalla viestillä. Ai niin, olen siis Vihdin Salisusien B-C -tyttöjen valmentaja ja innokas pelaaja, ensimmäistä kertaa eläissäni lähdössä sarjapeleihin 54 vuotiaana :D

HYVÄT VIHDIN KUNNAN VIRKAMIEHET JA POLIITTISET PÄÄTTÄJÄT


Kun päätätte kirkonkylän uudesta liikuntahallista, toivon että huomioitte seuraavat asiat:
Vihdin Salisudet C-tytöt 2015-16
  1. KASVAVA LAJI: Salibandy on kasvava (tunnusluvut) ja todella merkityksellinen laji niin kilpaurheilun, nuorisotoiminnan kuin osallisuuden näkökulmista.
  2. HARRASTAMINEN: Rakennettavan uuden hallin täytyy olla sopiva salibandyn harrastamiseen (olosuhdekriteerit) ja salin koon on siksi oltava minimissään 22m x 42m.
  3. PELIT: Tarvitsemme saleja, joissa todella lukuisat paikalliset joukkueet voivat sekä pelata sarjapelejä että järjestää turnauksia. Merkitystä taajaman palveluntuottajille ei kannata väheksyä, kun paikalle saapuu joukkueita huoltajineen. 
  4. NUORET JA LAPSET: Nykyisin jo hyvin pienet juniorit joutuvat matkaamaan pitkiä matkoja sekä peleihin että jopa harjoituksiin. Päivät venyvät ja kynnys harrastamiseen nousee. Lähisalit olisivat parasta lähiliikuntaa ja omatoimisuutta. 
  5. EKOLOGIA: Yhtä treeniä tai peliä varten matkustaa vähintään 5 henkilöautoa kymmenien kilometrien päähän, kun salien määrä omassa kunnassa ei riitä.
  6. KUNNAN IMAGO: pienemmissäkin kunnissa on paljon parempia olosuhteita lajin harrastamiseen.
  7. HARRASTAMINEN: edulliset salitilat mahdollistaisivat tavoitteellisen urheilun lisäksi kerho- ja höntsäpelaamisen. Sen kysynnälle ei oikeastaan ole rajaa, viisivuotiasta vanhuksiin.
Tein asiasta myös nettiadressin, jonka kaikin mokomin voit käydä allekirjoittamassa.